E-pillerien syöminen pysäytti Tapion kaljuuntumisen

Miesten varhaiskaljuuntuminen iski Tapioon tämän ollessa vasta parikymppinen nuorukainen. Apu löytyi varsin yllättävältä taholta − naisten ehkäisypillereistä.

Tapio muistaa yhä elävästi päivän, jolloin voimakas hiustenlähtö alkoi. Elettiin vuotta 1967. 21-vuotias nuorukainen oli juuri päässyt armeijan harmaista siviiliin.

− Olin suihkussa, kun huomasin kauhukseni, ettei vesi valunut ammeesta ulos. Siellä oli niin paljon hiuksia, Tapio kertaa järkyttävää havaintoa.

Kävi nopeasti ilmi, ettei kyse ollut normaalista hiustenlähdöstä. Nuorimies oli sairastunut miesten varhaiskaljuuntumiseen.

Tapio haali käsiinsä kaikki tuolloin saatavilla olleet hiustenhoitoaineet ja toivoi, että ne estäisivät hiustenlähdön.

− Eihän niillä ollut mitään vaikutusta, Tapio huokaa.

Erikoisen lääkärin vastaanotolla

Tapio oli jo ehtinyt vaipua epätoivoon, kun hän törmäsi vanhaan, sittemmin lääkäriopinnot aloittaneeseen koulukaveriinsa. Hän oli kärsinyt samanlaisesta hiustenlähdöstä ja suositteli Tapiolle ihotautilääkäriä, professori Eero Uromaa.

Ensimmäinen Uroman vastaanotto oli mieleenpainuva kokemus.

− Hän oli persoona isolla p:llä, poltti muun muassa tupakkaa estottomasti kesken vastaanottoa. Hän katsoi hiuksiani ja kysyi, kutiaako. Vastasin, että kyllä hieman. Tutkimus oli siinä.

Lääkäri määräsi potilaalleen kilpirauhashormonia kuurina ja passitti tämän kotiin. Hiustenlähtö pysähtyi hetkeksi. Kun kuuri loppui, ongelma palasi.

Toinen vastaanotto oli vähintään yhtä vähäeleinen.

− Hän sanoi, että herra, hoidan teidät nyt hieman erikoisella tavalla. Jos rinnat tulevat kipeiksi, soittakaa, Tapio kertaa lääkärin sanat.

Resepti herätti hämmennystä

Tapio lähti apteekkiin mukanaan resepti, jonka sisältö oli jäänyt hänelle epäselväksi. Apteekista matka jatkui sairausvakuutustoimistoon, josta lääkekorvaukset 1960-luvulla haettiin.

Ystävällinen virkailija hämmentyi nähtyään reseptin. Tapio ohjattiin itse konttorinjohtajan haastatteluun.

− Hän kysyi, mihin tarkoitukseen pillerit ovat. Hiustenlähtöön, vastasin. Uroma ei ollut kirjoittanut tätä diagnoosiksi reseptiin, joten asia lähti lautakunnan käsiteltäväksi.

− Kuukauden kuluttua lautakunnasta tuli korvausta kaksi markkaa 80 penniä.

E-pilleri joka kolmas päivä

Tapio ei muista tarkkaan hetkeä, jolloin hän tajusi, että hänelle oli määrätty naisten ehkäisypillerit. Kyseessä oli Ovanon-merkkinen, tuolloin varsin vahvavaikutteinen valmiste.

Hiustenlähdön aiheuttama järkytys peittosi lopulta nolouden tunteet. Tapio alkoi ottaa ohjeen mukaisesti yhden pillerin joka kolmas päivä. Julkisesti hän ei kehdannut toimistaan puhua.

− Pillerit oli omistettu naisten käyttöön, ja sitten minä, nuori mies, käytin niitä. Pariin vuoteen en kehdannut puhua asiasta kenellekään.

Ei mennyt kauaa, kun Tapion rohkea asenne palkittiin. Hiustenlähtö pysähtyi nopeasti. Ehkäisypillerien lisäksi Tapio hieroi päänahkaansa e-vitamiiniliuosta. Liuoksen osuudesta tilanteeseen Tapio ei osaa sanoa mitään.

− Mutta kun huomasin, että tieto e-pillereistä auttaa monia, joilla on sama ongelma, aloin kertoa asiasta eteenpäin valikoidusti.

"Miksi tietoa pantataan?"

Tänä päivänä Tapio on ehtinyt täyttää 65 vuotta. Viimeisen vuoden ajan päälaki on harvennut hieman, mutta muuten hiukset ovat pysyneet päässä.

Tapio on kiitollinen, että hän pääsi aikanaan nopeasti hoitoon.

− On traumaattista, kun hiukset lähtevät varhaiskaljuuden muodossa nopeasti. Kukaan ei varmasti pysty suhtautumaan kylmästi asiaan.

Tapio on pahoillaan siitä, että lääkärit jostain syystä panttaavat tietoa e-pillerien vaikutuksesta miehiin. Hän ei itse näe asiassa mitään epäilyttävää.

Libidoon naisten e-pillerit eivät vaikuttaneet millään lailla, eikä Tapio havainnut itsessään mitään ulkoisia muutoksia.

− Arvelen, että kyse on jonkinlaisesta miesten testosteronin ja naisten estrogeenin välisestä tasapainosta, Tapio pohtii.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat