Liikennekulttuuri eroaa ulkomailla siitä, mihin suomalaiset ovat tottuneet. Tietyt asiat huomioon ottamalla voi välttää reissun jälkeen postiluukkuun kolahtavat sakkokirjeet.
Pohjoismaissa ajellessa liikennekulttuuri on vielä hyvin samankaltaista kuin Suomessa, paikoin jopa jouhevampaa.
– Eroavaisuudet alkavat kuitenkin näkyä jo Via Balticalla Latviassa ja Liettuassa sekä varsinkin Puolaan asti päästessä. Etelä-Euroopasta eroja löytyy eniten. Vielä hurjempaa on, kun mennään Moldovan kaltaisiin itäisen Euroopan maihin. Siellä voi jo vähän pyöritellä silmiä, Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.
– Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa liikenne on kauhean nopeatempoista. Suurkaupungeissa, kuten Pariisissa, on paljon eri kaistoja. Vilkkaaseen maahan tai kaupunkiin lähtiessä rattiin kannattaa laittaa kokenut kuljettaja, jolla ei mene sormi suuhun.
Liikennemerkkejä ei sentään tarvitse alkaa päntätä.
– Ne ovat kaikkialla aika lailla samanlaisia. Kun osaa liikennemerkit Suomessa, pärjää varmasti ulkomaillakin.
– Jokaisella maalla on toki omia erikoisuuksiaan. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole sellaisia, joihin pitäisi reagoida muuten kuin olemalla erityisen varovainen. Esimerkiksi Puolassa joissakin liikennemerkeissä kerrotaan, kuinka monta ihmistä kyseisellä tieosuudella on kuollut ja loukkaantunut.
Ympäristövyöhykkeillä tarra tuulilasiin
Eri maiden liikennemääräyksistä on syytä ottaa selvää ennen matkaa.
– Ranskassa esimerkiksi maksetaan moottoritiemaksuja ajetun matkan mukaan. Maksulliselle tielle tultaessa siis saadaan lipuke ja sieltä poistuttaessa maksetaan lasku kertyneen hinnan perusteella.
Ainakin Sveitsissä ja Itävallassa moottoritiemaksun maksamisesta pitää myös olla tarra todisteena.
– Eräs henkilö kertoi juuri, kuinka hän oli päättänyt moottoritiemaksut välttääkseen ajaa Itävallassa vain pieniä teitä. Jossain oli sitten ollut kyltti Müncheniin. Koska siinä ei ollut moottoritiemerkintää, hän oli kääntynyt kyltin osoittamaan suuntaan. Pian hän kuitenkin saapui poliisin ratsiaan. Tie oli paljastunut moottoritieksi. Henkilö joutui monien muiden kyltistä hämääntyneiden tavoin maksamaan 300 euron sakot, Suokonautio-Hynninen kertoo.
Saksassa puolestaan on yli 70 ympäristövyöhykkeeksi luokiteltua aluetta, joilla ajettaessa auton tuulilasissa pitää olla pakokaasupäästöistä kertova tarra.
– Liian vanhat autot eivät edes saa tarraa. Tietyissä kaupungeissa osa autoista voi siis ajaa vain tietyille alueille. Muuallekin toki pääsee, mutta saa sakot.
– Autoliitto on alkanut myydä pakokaasutarroja Suomessa, koska vaikka ne olisivat edullisempia paikan päältä ostettuina, ihmiset eivät löydä myyntipaikkoja. Usein niitä saisi kaupunkien ulkopuolella sijaitsevista katsastuskonttoreista tai yksittäisiltä huoltoasemilta.
Italian ajokieltoalueilla hämäännytään
Pahimmaksi sakkomaaksi Suokonautio-Hynninen nostaa Italian.
– Siellä on kameravalvottuja ajokieltoalueita, joilla suomalaiset ovat saaneet vuosien varrella useita sakkoja. Niitä lähetetään sitten kotiin maksettaviksi kesäsesongin jälkeen, joskus jopa vasta vuoden kuluttua matkasta. Vähimmillään sakot ovat sata euroa. Välillä niitä on saatu viisin kappalein, kun on ajettu edes takaisin kameran ohi.
Ajokieltoalueet ovat historiallisesti merkittäviä alueita. Ne on merkitty valkoisella kyltillä, jossa on keskellä punainen, paksu ympyrä.
– Alueet ovat hämääviä, koska niiden sisäpuolella saattaa kuitenkin sijaita hotelleja ja koteja, joihin asukkaat ajavat ihan normaalisti. Poikkeuksetta ajokieltoalueita on esimerkiksi Pisassa, Roomassa ja Firenzessä – siis paikkakunnilla, joilla on paljon nähtävää.
– Vaikka liikennemerkki osoittaa ajokieltoa, liikennevirtaa seuratessa ei tule ajatelleeksi, ettei sinne saisi ajaa – mutta kun sinne ajavat ihmiset, jotka asuvat siellä.
Jos itse majoittuu ajokieltoalueella sijaitsevassa hotellissa ja oma auto on mukana, auton rekisterinumero täytyy ilmoittaa hotelliin.
– Tällöin poliisiviranomaiset eivät lähetä sakkoja perään.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää