Asiantuntijan vinkit rakentamiseen – Näin vältyt katastrofilta

Kun omakotitaloa tai kesämökkiä lähtee rakennuttamaan itse, huomioitavaa on valtava määrä. Asiantuntija kertoo, mitkä seikat täytyy ainakin muistaa, jos haluaa välttyä ylimääräisiltä kustannuksilta ja rakennuttaa kerralla kuivan talon.

1. Mieti ajankohta tarkkaan

Ympäristöministeriön kosteus- ja hometalkoiden päällikkö Juhani Pirinen kertoo, että järkevään rakentamiseen kuuluu vuodenaikojen huomioonottaminen. Rakennuksen monttu tulisi kaivaa keväällä jo ennen, kun lumet ovat sulaneet, ja runko tulisi rakentaa kesällä. Näin se on syksyllä jo katon alla ja suojassa. Kun ulkoilma talvea kohti kuivaa, rakennuksen rakenteet voi kuivattaa sisäpuolelta.

– Ja toisaalta myös ollaan katon alla, jolloin lumesta ei tarvitse välittää talon sisällä, Pirinen toteaa.

– Ensimmäinen virhe, mikä voidaan tehdä, on rungon rakentaminen syksyllä ja talvella vesi- ja lumisateessa.

2. Määritä talon suojaus sopimuksessa

Rakennuttaja tai tilaaja pystyy määrittelemään sopimukseen sen, miten hyvin rakennus suojataan sateelta ja lumelta sen rakennusaikana. Tilaaja voi esimerkiksi määritellä, että rakennus rakennetaan teltan alla. Jos asiasta huolehtii, rakennus ei pääse kastumaan rakennusaikana, jolloin kosteusvaurioita ei pitäisi huonon suojauksen takia päästä syntymään.

– Tässä kannattaa käyttää suunnittelijaa apuna. Niin saa määriteltyä sopimukseen, miten kaikki materiaalit ja työvaiheet suojataan huolellisesti, Pirinen vinkkaa.

3. Palkkaa työnjohtaja toisesta yrityksestä

Harvalla on omakotitaloa rakennuttaessa aikaa valvoa työtä jatkuvasti. Valvontaa kuitenkin Pirisen mielestä tarvitaan: jos työnjohtaja tulee urakointiyrityksestä, on mahdollista, että esimerkiksi suojaaminen kosteudelta tehdään sopimusten vastaisesti suurempien katteiden toivossa. Virheitä ei välttämättä korjata heti, jolloin rakennus ehtii edetä ja kynnys korjaamiseen kasvaa.

– Pääosa urakoitsijoista on ammattitaitoisia ja huolehtii asiat hyvin, mutta siitä huolimatta joukossa on aina henkilöitä, jotka valitsevat rahan, jos tulee ristiriita sen ja laadun välille, Pirinen muistuttaa.

Jos itsellä ei ole aikaa valvoa työtä, vaihtoehdoiksi jää palkata valvoja tai työnjohtaja toisesta yrityksestä. Kun työtä valvotaan, mahdollisesta virheestä päästään ilmoittamaan heti työntekijälle ja ohjeet sen korjaukseen voidaan antaa heti. Valvojan tai työnjohtajan palkkaaminen maksaa vähemmän kuin koko rakennusprojektin uusiminen virheen sattuessa.

4. Ota vakuutus tapaturmia varten

Harva tietää ennen rakennusprojektia, että tilaaja eli rakennuttaja vastaa ensikädessä rakennustyömaan turvallisuudella. Vastuu työturvallisuusmääräysten toteutumisesta siirtyy usein työnjohtajalle, mutta jos jotain vahinkoa todella sattuu, vastuu vahingosta kärjistyy usein riitatilanteeksi.

– Silloin, jos joku tippuu katolta ja halvaantuu, puhutaan ihan käsittämättömistä korvaussummista, Pirinen huomauttaa.

Omakotitalon rakennuttajan rakennustyötä varten ottama vakuutus yleensä kattaa mahdollisia vahinkoja. Jos rakennusprojektissa on mukana lainarahaa, pankit muistuttavat Pirisen mukaan vakuutuksen tarpeellisuudesta.  Mikäli taloa rakentaa omin rahoin, asia täytyy muistaa itse.

Rakentamisen ongelmat kuriin! 26:03

Lue myös:

    Uusimmat