Mainos

Asiakas syytti myrkytysyrityksestä, kun hammastahnan väri vaihtui

Asiakkaan ja asiakaspalveluhenkilökunnan välille syntyy aika-ajoin kipinöintiä. Studio55.fi keräsi muutamia esimerkkejä siitä, millaista palvelua asiakkaat ovat saaneet ja millaisia töykeyksiä asiakaspalvelijat ovat joutuneet kestämään. Osa esimerkeistä on Studio55:n keskustelupalstan antia.

Pipsa: Kassatyössä asiakkaat uhkailivat ja heittivät kauppakasseja silmille

Kassatätinä ollessani sain miltei joka päivä kuulla kunniani, kun oli pakko kieltäytyä oluen myynnistä päihtyneille tai alaikäisille. Joskus lensi kauppakassi silmille, tuli myös uhkailuja, että varo vaan kun pääset töistä, niin vastassa ollaan.

Kiireiset asiakkaat eivät myöskään kunnioita toisia asiakkaita eivätkä myyjiä. Heidän pitää saada aina palvelua heti. Myymälävarkaat ovat oma lukunsa, kun he yrittävät hämätä ja juoksuttaa myyjää ympäri kauppaa kaikilla mahdollisilla konsteilla, että voisivat kähveltää tuotteita.

Kaikista pahimpia ovat nousukkaat, jotka luulevat omistavansa koko maailman ja käyttäytyvät tökerösti piittaamatta muista asiakkaista. Eräs naisihminen teeskenteli näkövammaista ja huusi jo ovella tullessaan, että tarvitsee heti palvelua ja myyjän piti kulkea taluttamassa ja palvelemassa, kunnes huomasimme, että hän näkee yhtä hyvin mekin.

Syle: Tätiä ei päästetty vanhainkodin suljetulta osastolta syntymäpäiväjuhlille

80-vuotias tätini on ollut useampia vuosia vanhainkodin suljetulla osastolla hoidettavana. Olemme aina tilaisuuden tullen yrittäneet järjestää hänelle virikkeitä viemällä häntä esimerkiksi mökkilomalle, kampaamoon tai ulkoilemaan. Nyt olisi ollut kysymyksessä hänen sisarensa syntymäpäivät, joihin olisimme vieneet hänet mielellämme.

Tätini ahdistuu uusista asioista ja ei ole aina halukas lähtemään. Siksi pyysin hoitajia puhumaan asiasta etukäteen hänen kanssaan. En tiedä, miten asia hänelle kerrottiin vai kerrottiinko ollenkaan, mutta minä sain osastolle mentyäni osaston johtajalta sellaisen ripityksen, jollaista en muista saaneeni sitten lapsuuden. Tuli tunne, että olin tehnyt mahdottoman synnin yrittäessäni järjestää jotakin vaihtelua tätini laitosarkeen. Minulle olisi riittänyt yksinkertainen " ei nyt käy, kun täti on levottomampi ".

Turhaa puhua, että omaiset unohtavat läheisensä laitoksiin, kun heitä kohdellaan kuin spitaalisia. Me tunnemme olevamme hoitohenkilökunnan tiellä sotkemassa heidän hienoja käytäntöjään Tiedän, että heidän työnsä on raskasta ja vaativaa, mutta eikö omaisia voisi hyödyntää hoitotyössä potilaan parhaaksi?

Siiri: Nainen syytti myrkytysyrityksestä, kun hammastahna olikin valkoista

Kaupan kassalla kerran eräs nainen tuli pää punaisena valittamaan, että oli ostanut sitä hammastahnamerkkiä, jota aina ostaa, mutta viimeisimmällä kerralla joku oli vaihtanut hammastahnan värin valkoisesta siniseksi! Nainen raivosi minulle, että minun olisi pitänyt kertoa hänelle hänen tehdessään ostoa, että väri on vaihdettu. Naisen mielestä yritin myrkyttää hänet. Hän oli joutunut puristamaan koko hammastahnatuubin lavuaariin minun takiani!

Heimo: Autovuokraamossa syytettiin asiakasta akun hajoamisesta

Asiakkaana olen joutunut kokemaan monenlaista. Yksi esimerkki on vuokra-autofirman kanssa, jossa henkilökunta väitti minun omilla toiminnoillani aiheuttaneen sen, että tuliterän auton akku oli tyhjentynyt parissa tunnissa. Ensin puhelimessa mies tylytti, etten osaa käsitellä autoa, ja vielä hinausauton kuljettajakin otti asiakseen kertoa minulle, että autoa pitää ajaa usein, kun on pakkasta.

Olin siis tullut töistä yöllä klo 01.00 ja lähdin autolla seuraavana päivänä klo 16.00. Ensimmäiset yöpakkaset olivat takana, ja uuden hienon auton ajotietokone ja akku sanoivat poks. Syytä ei autossa kuitenkaan voinut olla! Käsittämätöntä, olin kuitenkin heidän asiakkaansa ja kyse oli heidän autostaan, joka oli minulla vuokralla.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.