Älä kokeile näitä: 10 oudointa syytä töistä myöhästymiselle

Töistä poissaoloon tai myöhästymiseen on yleensä oltava hyvä syy. Mitähän suomalaiset työnantajat sanoisivat näistä amerikkalaisten selityksistä?

Amerikkalainen rekrytointisivusto CareerBuilder.com teki vuonna 2007 kyselyn syistä, joiden vuoksi ihmiset myöhästyvät töistä. Kyselyyn vastasi lähes 7 000 työntekijää sekä noin 2 500 työnantajan edustajaa ja henkilöstöhallinnon ammattilaista. Tässä on 10 ehkä oudointa syytä:

1. Joku seurasi minua, ja minun oli ajeltava ympäri kaupunkia karistaakseni hänet kannoiltani.

2. Koirani soitti hätänumeroon, ja poliisi halusi kuulustella minua siitä, mitä "todella" tapahtui.

3. Tyttöystäväni sekosi ja hävitti kaikki alusvaatteeni.

4. Kun heräsin, huomasin olevani väliaikaisesti kuuro.

5. Tänä aamuna ei vain ollut sellainen fiilis.

6. Valvoin koko yön tapellen Jumalan kanssa.

7. Pesukarhu varasti kenkäni kuistilta.

8. Liimasin silmäni superliimalla, koska luulin sitä piilolasilinssin nesteeksi.

9. Levitin kasvoilleni kosteusvoidetta, kun sormi lipsahti sieraimeen ja aiheutti nenäverenvuodon.

10. Prostituoitu hyppäsi kyytiini liikennevaloissa ja pelkäsin, että vaimoni näkee ja luulee minun olevan pahoilla teillä. Niinpä poistuin autostani.

44 prosenttia pomoista hyväksyi myöhästelyt

Kroonisilla myöhästyjillä voi olla ongelmia henkilökohtaisen aikatauluttamisensa kanssa. Liikenneruuhkien tai pommiin nukkumisten vuoksi myöhästelijän pitäisi yksinkertaisesti tehostaa itsekuriaan.

Tehokkain tapa saada kaikki työntekijät kustannuspaikalle ajoissa on asettaa työtunnit liukuviksi. Työpäivälle voidaan asettaa ydintunnit, jolloin on ainakin oltava paikalla. Ne voisivat olla esimerkiksi klo 9 ja 15 välillä. Niiden molemmin puolin voisi käyttää liukumaa.

Joustavan työajan puitteissa työnantajien on kiinnitettävä huomiota erityisesti deadlineihin ja lopputulokseen, ei niinkään kellokortin tuijotteluun.

Monissa töissä joustavat tunnit onnistuvat. Kyselyyn vastanneista pomoista 44 prosenttia olikin sitä mieltä, että heitä ei haittaa myöhästely, kunhan työt tulevat tehtyä ajoissa laadun kärsimättä.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Lähde: www.careerbuilder.com/

Lue myös:

    Uusimmat