Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?
Mainostajat: Finnmatkat Kuva: Tallink Silja

Suomalaistunut kanadalainen: Näin selvisin uhkaavista suomalaismiehistä

21.02.2012 12:05

Kanadalaissyntyinen André Chaker kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten hän vältti tappelun helsinkiläisessä baarissa.

Suomen menestystarinasta kirjan kirjoittanut André Chaker oli käynnistämässä Maailman Antidopingtoimisto Wadan toimintaa Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Konsultin ominaisuudessa toiminut Chaker sai takin, jossa luki isoin kirjaimin Wada.

Seuraavana vuonna olivat Lahden MM-kisat, jossa kuusi suomalaista jäi kiinni dopingin käytöstä.

– Oli suuri suruaika suomalaisessa yhteiskunnassa. Se oli ykkösuutinen, Chaker totesi.

Vaikka Chaker oli jo toisissa hommissa, hänellä oli helsinkiläiseen baariin astellessaan yllään Wadan takki. Hän huomasi heti, että ihmiset ovat nauttineet alkoholia enemmän kuin tarpeeksi.

– Baarissa oli ihmisiä, joilla oli puku päällä, ja suomen lippuja joka paikassa. He olivat juomassa mahtavaa juomaa nimeltä Hemohes, Chaker kuvaili.

Kun hieman ulkomaalaisen näköinen ja Wada-takkinen Chaker ilmestyi miesten näköpiiriin, nämä rupesivat huutamaan. Baari hiljeni, ja miehet lähestyivät uhkaavasti Chakeria.

– Minä puolustauduin huumorilla. Tulin rohkeasti heidän eteensä, katsoin heidän housuihinsa ja sanoin, että kaikki hyvin, voitte jatkaa juomista, Chaker kertoi.

Kaikki nauroivat ja Chaker säästyi kolhuilta.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mitä mieltä Chaker on Nokian tulevaisuudesta.

Suomen ihmeet listannut: Nämä loistavat ominaisuudet löytyvät suomalaisista

Tämä on suomalaisuuden pimeä puoli

Onko pomon kanssa nakuilu tasa-arvon salaisuus?

Näillä ohjeilla Afrikasta tulee suomalainen ihmemaa

Oho! Tämäkö muka on Euroopan ahkerin kansa?

Nämä seikat synnyttivät Suomen merkittävimmät keksinnöt

Tiesitkö? Kaikki nämä merkittävät keksinnöt ovat suomalaisia!


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

2. Tiistai - Oikeus ja kohtuus (1338)

22.05.2012 08:49   studio55.fi-toimittaja ketjussa Remonttikokemuksia?

"Studio55.fissä vierailee tänään Rakennusapteekin Anette Ringbom kertomassa entisöinnistä...."

19.05.2012 19:33   maksim ketjussa Poliittinen keskustelu - mikä nyppii?

"   matkustaja 2012-05-11 14:52 Harmittaa kun presidentiltä on e..."

15.05.2012 15:42   irkko ketjussa Kannattaako taiteeseen sijoittaa?

"Varmaankin taiteeseen kannattaa sijoittaa,mutta itse keräilen hopeaa... Sekin vielä,että..."

6. Muut aiheet (37335)

23.05.2012 11:54   cardemumma ketjussa Kasvit, linnut, perhoset ja maisemat

"Onpas upeat maisemat ja kukat! Minä olen taas jahdannut mustarastaan poikasta ja eilen il..."


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:
EmediateAd