Nunna kertoo: Tällainen on tavallinen päivä suomalaisessa luostarissa

21.08.2012 11:00
Nunna kertoo: Tällainen on tavallinen päivä suomalaisessa luostarissa

Nunna Kristoduli edesmenneen igumenia Marinan kanssa Lintulan luostarin ruokasalissa.


Lintulan luostarissa asuva nunna Kristoduli kertoo, miten hänen päivänsä kuluvat.

05:15. Siihen aikaan soi nunna Kristodulin herätyskello joka arkiaamu.

– Aamupalvelus alkaa tavallisena arkipäivänä kello kuusi. Sen jälkeen mennään aamupalalle, jossa keskustellaan ja suunnitellaan päivän ohjelmaa, nunna Kristoduli sanoo.

Jokaisella nunnalla on oma vastuualueensa luostarin töistä. Kesällä taakkaa helpottavat talkoolaiset.

– Itse vedän opastuksia. Lisäksi hoidan hautausmaata: puhdistan penkit ja pidän huolta piha-alueista. Jos aikaa jää, kirjoitustöitä riittää loputtomasti.

Aterioilla pyhien elämänkertoja tai hiljaisuutta

Kello 11 syödään päiväateria, jonka aikana yksi sisarista lukee sinä päivänä muisteltavien pyhien elämänkertoja.

– Ruokalevon jälkeen jatketaan tehtäviä. Päiväkahvi on puoli kahdelta ja seuraava ateria viideltä tai kuudelta iltapäivällä. Se nautitaan hiljaisuuden vallitessa.

Kesäisin kirkkoon mennään aterian jälkeen, talvisin ennen sitä. Kun palvelus on ohi, kullekin jää omaa aikaa.

– Itse käyn kävelemässä metsäpoluilla. Meillä on myös oma järvi, jossa voi uida tai talvisin sen jäädyttyä vaikka hiihtää. Iltakymmeneen mennessä useimmat nunnat ovat sängyssä, nunna Kristoduli sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Anna-Leenasta tuli nunna Kristoduli – tavallinen luterilaistyttö kääntyi ja muutti luostariin

Uusi ilmiö: Talouskriisi ajaa kreikkalaisia asumaan luostareihin

Kuva: Lintulan luostari


Loading

Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje
EmediateAd