Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?
Mainostajat: Finnmatkat Kuva: Tallink Silja

"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

01.02.2012 14:30
"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

Suomalaiset tuntuvat pelkävän sosiaalietuuksiensa puolesta.


Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, löytävätkö he itsestään rasistisia piirteitä. Noin 300 vastaajasta hieman yli puolet vastasi myöntävästi. Moni myös häpeää tätä piirrettä itsessään eikä tunnustaisi sitä ääneen muille. Lue, miten yli 50-vuotiaat vastaajat perustelevat tuntemuksiaan.

Jussi

En uskonut, että löytyisi. Mutta kun tytär kertoi, että hän oli tavannut kaupungilla aivan ihanan somalipojan, niin sitten löytyi ja paljon.

Ikki

Valitettavasti tunnistan itsessäni rasistin piirteitä. Tunnen pientä ärsytystä nähdessäni, ja varsinkin kuullessani, kun iso joukko mustia miehiä tulee vastaan pölöttäen omaa, käsittämätöntä kieltään. En kyllä pidä itsestäni silloin.

Kylli

En haluaisi olla rasistinen, mutta silloin tällöin tämä ikävä piirre putkahtaa esiin. Ihmettelen esimerkiksi homojen tanssia itsenäisyyspäivän juhlissa.

"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Leea

Olen 50-luvun kasvatti maaseudulta. En lapsena tottunut toisen värisiin, siksi huomaan katsovani heitä kaksikin kertaa. Lisäksi en pidä neekeri-sanaa mitenkään halventavana vaan pelkästään ulkonäkömääritteenä.

Näin on

Metrossa alkaa aina verenpaine nousta, kun somalinaiset vetkuilevat oven välissä. En ymmärrä, miksi he aina hidastelevat ihmisten jaloissa – tahallaanko?

Määrittelykysymys

Kannatan ulkomaalaisten etuoikeuksien poistamista. Omasta mielestäni se on tasa-arvoa, valtamedian mielestä rasismia.

Annu

Kun tänne tullaan ja eletään vain hyötymistarkoituksessa ja elintason perässä suomalaisten kustannuksella, niin kyllä. Tai kun ei eletä maassa maan tavalla.

Sentinvenyttäjä

En ole siitä pahoillani, että muitakin autetaan, mutta oman maan heikko-osaiset eivät saa yhtä hyvää tukea kuin maahanmuuttajat. Meille luetaan apua hakiessa lakitekstiä ja numeroita, joilla päättäjien mukaan pärjää – paperilla laskien varmaan, käytännössä tekee todella tiukkaa.

"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Kansainvälinen

Kotitalossani asuu paljon eri kansalaisuuksia. He käyvät kaupassa taksilla ja kantavat valtavasti ostoksia, eräskin perhe 10–20 muovikassillista. Lapsilla on uudet polkupyörät, hyviä huonekaluja heitetään roskiin ja uusia ostetaan kaupasta. Kysynkin, kuka tämän kaiken maksaa? Suomalainen ei saisi moisia ostoksia sossun piikkiin! Kyllä sapettaa!

Tasapuolisuutta!

En ole rasisti kuin siinä tapauksessa, että kantaväestö alkaa olla huonommassa asemassa sosiaalitukien saannissa kuin maahanmuuttajat.

"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

Perussuomalaiset kansanedustajat seurasivat heidän arvojaan vastustavaa mielenosoitusta keväällä.

M-L

Joskus tulee ajatus ja sanottua jopa ääneen. Sitten hävettää.

Mummeli

Minusta tulee varautunut tummaihoisten tuntemattomien seurassa. Tunnen jopa pelkoa.

Nimetön

Valitettavasti löydän. En pysty hyväksymään todella poikkeavaa erilaisuutta, enkä tiedä miksi.

"En ollut rasisti, ennen kuin tytär tapasi somalipojan" – Näin suomalaiset perustelevat rasistisuuttaan

Maahanmuuttajat työtorilla Tikkurilassa lokakuussa 2011.

Esimerkiksi he eivät myöntäneet olevansa rasisteja:

Maija

En ole rasisti vaan realisti. Minua ärsyttää, että esimerkiksi Helsingissä kaupungin asunnot on annettu maahanmuuttajille, kun omat lapsenlapseni joutuvat maksamaan kiskurivuokria vapailla markkinoilla.

Realisti

Nykyään kaikki kriittisyys on rasismia, vihapuhetta tai suvaitsemattomuutta. Asiallinen keskustelu kiperistä aiheista on Suomessa kielletty, mikä lisää äärimielisyyttä ja sitä oikeaa rasismia ja vihapuhetta. Lian lakaisu maton alle on nykypäivänä maan tapa täällä Suomessa.

Rehellisyys kunniaan

Sanon suoraan, jos asia tai ihminen ei miellytä tai kiinnosta. Joitain asioita tai ihmisiä pidetään kaiken kritiikin ulottumattomissa, ja se tuntuu omituiselta. Häiriköistä, rikollisista tai muistakaan negatiivisista ilmiöistä ei saa nykyään olla pitämättä. Pitäisi vain suvaita kaikkea. Paitsi rehellisyyttä.

Studio55.fi viettää suvaitsevaisuuden viikkoa. Katso ohjelma monikulttuurisuudesta torstaina 2.2. kello 9.25 alkaen MTV3-kanavalta.

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Miksi N-sanasta tuli paha ja kielletty? Asiantuntija kertoo!

Näistä maista suomalaisten ulkomaalaiset puolisot tulevat

Muistatko tuloksen: 80 prosenttia nettikyselyyn vastanneista sulkisi Suomen rajat

Uskontotieteilijä: Rasismi on Suomessa historiallisesti uusi ilmiö


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

3. Keskiviikko - Mennään matkalle (1938)

20.05.2012 11:09   irkko ketjussa Kesäsuunnitelmia?

"Kesäsuunnitelmista...No ainut päätetty ja osin maksettu on tuo joka kesäinen viiden vuoro..."

16.05.2012 08:12   studio55.fi-toimittaja ketjussa Kotimaan kohteita.

"Studio55.fi tutustuu tänään Tuusulan Rantatiehen Erkki Tuomiojan opastuksella.Tuusulan se..."

14.05.2012 19:34   kamomilla ketjussa Kokemuksia vaelluksista tai eräretkistä?

"Minäkin aion suunnata Caminolle vuoden kuluttua ystäväni kanssa; kauan ajatuksissa ollut ..."

6. Muut aiheet (37312)

22.05.2012 09:15   katselija ketjussa LUONTOKUVIA

"Kiitti Satavarma. Pensas on  suuren leikkikentän  kadun varrella.  Siis suurena kevään ih..."


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:
EmediateAd