Mainos

Viis erikoista rantaa, jotka houkuttelevat nyt turisteja

Euroopan kulttuuripääkaupunkeihin on viime vuosina syntynyt lukuisia tekobiitsejä, jotka kutsuvat rantalomalle keskelle kaupunkia. Hiekkabiitsille pääsee pötköttelemään nyt muun muassa Berliinin, Pariisin, Wienin, Prahan ja Firenzen keskustoissa.

– Kaupunkirannat on trendi, joka on jyllännyt Euroopassa jo muutaman vuoden. Seinen rannalle kuormattu hiekka Pariisissa oli yksi ensimmäisistä, mutta nyt citybiitsejä löytyy jo vähän kaikkialta, nettimatkatoimisto Ebookersin markkinointipäällikkö Leif Neuvonen sanoo.

Citybiitseissä ei välttämättä ole aina uimismahdollisuutta, vaan virkistäytymistä varten on esimerkiksi suihkuja. Kaupunkirannat ajavatkin monesti samaa asiaa kuin puistot, mutta biitseillä auringonottoa ja vähäpukeisuutta ei tarvitse arkailla senkään vertaa. Monet kaupunkirannat ovat parhaimmillaan auringon jo laskettua.

– Citybiitsit ovat usein käytännössä drinkkibaareja tai kausiravintoloita, joiden yhteyteen on tehty tekobiitsi. Kun ilta pimenee ja nauttii aperitiivia varpaisillaan hiekkarannalla Arno-joen törmällä Firenzen renessanssikaupungin ympäröimänä, on helppo ymmärtää miksi citybiitsit ovat kesäiltoina niin suosittuja.

Kaupunkirannat voivat kytkeytyä tiivisti osaksi ydinkaupunkia kuten vaikkapa Pariisissa ja Firenzessä, tai citybiitsi voi muodostaa oman irrallisen keitaansa kuten esimerkiksi Berliinissä. Lue lista Euroopan parhaista citybiitseistä.

Euroopan yllättävät citybiitsit

1. Yaam, Berliini

Spree-joen varrelle hiekasta ja palmuista rakennettu keidas on kuin pieni karibialainen kylä. Karibialaiset rytmit, karibialainen ruoka ja karibialainen asenne: ota rennosti. Yaam on ollut monikulttuurinen kohtauspaikka jo 15 vuotta.


2. Easy Living, Firenze

Firenzeläisten kesäolohuone kivenheiton päässä Ponte Vecchio -sillasta. Päivisin paahtavan kuuma pätsi, joka täyttyy paikallisista auringon jo laskettua. Terassibaari kahdessa tasossa. Alatason hiekkarannalla parhaimmillaan nuotioiden sävyttämää mustalaisleiriromantiikkaa, ylätasolla kalliimmat vaatteet.

3. Žluté Lázně, Praha

Muutaman ratikkapysäkin päässä Vysehradin linnasta Vltava-joen rannalla sijaitsee ihan rehellinen uimaranta. Koko perheen paikka. Pöytätennistä, jalkapalloa, petankia, lentopalloa, kiipeilyä, riippumattoja ja tietenkin beergarden.

4. Donauinsel, Wien

Wieniläisten kesäleikkipaikka. Pitkä ja kapea hiekkarantainen saari Tonavassa, vain lyhyen kävelymatkan päässä Reichsbrucke-metroasemalta. Kesäisen yöelämän keskeisiä näyttämöitä Wienissä.

5. Beach East, Lontoo

Kyllä, Lontoossakin paistaa aurinko. Niitä päiviä silmällä pitäen olympiastadionin ja maauimaloiden väliin on kärrätty tuhat tonnia hiekkaa, pari palmua, rantabaarit ja lasten karuselleja. Britannian Copacabana – here we come!

Lähde: Ebookers

Sairaana matkalla – kuva korvaa ja mitä?

Studio55.fissä vieraana vastaava lääkäri Ari Kinnunen ja OP:n vahinkovakuutuksen korvauspalvelun johtaja Antti Huhtala. 


Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.