Mainos

Viinimestarin neuvot viinimatkalle – Maistiaisia jopa suoraan tynnyristä

Mistä viinimatkailusta kiinnostuneen aloittelijan kannattaisi lähteä liikkeelle? Viinimestari Päivi Eklund viinien maahantuontiyritys Payumarista kertoo.

1. Pohdi ajankohtaa

Viinimestari Päivi Eklundin mukaan aloittelevan viinimatkaajan on hyvä miettiä matkansa ajankohtaa. Parhaat ajat viinireissulle ovat jo lämpenevästä huhti-toukokuusta syksyyn.

– Pohdi, onko kohteessa meneillään kenties sadonkorjuuaika tai joku muu erityinen ajankohta? Tai onko kausi jopa sellainen, jolloin viinitilat pitävät ovensa kiinni? Kannattaa tarkistaa, että matka ei osu juhlapyhien aikaan ja että tiloille oikeasti pääsee.

2. Etsi sopiva alue

Aloittelijan on hyvä kiinnittää huomiota myös kohdealueen kokoon.

– Valitse viinialue, joka on sopivan pieni, ettei kohteessa mene liikaa aikaa autolla ajeluun ja paikasta toiseen siirtymiseen. Usein vaikeuksia tulee siinä, että etäisyydet tilojen välillä ovat niin valtavat, että täytyy ajaa parikin tuntia viinitilojen välillä, Eklund sanoo.

– Pieni paikka, missä tilalta toiselle voi kulkea kävellen, on hyvä. Myös hyvä hotelli- ja ravintolatarjonta on plussaa.

3. Kartoita tarjontaa

Viinimatkalle mielivän kannattaa huolellisesti kartoittaa, millaisia viinitiloja alueella on tarjolla.

– Kannattaa melkein olla yhteydessä viinitiloihin etukäteen. On paljon tiloja, jotka järjestävät kaupallisia vierailuja ja joihin pääsee helposti, mutta jos kyseessä on jokin suosittu paikka, voi olla, että pääsyä joutuu jonottamaan. Siksi on hyvä olla ajoissa liikkeellä, Eklund sanoo.

– Joillakin tiloilla ei välttämättä ole mitään järjestelyitä, ja viinien esittelijänä ja maistattajana voi olla vaikka tilan isäntä.

Eklundin mukaan kaupallisilla tiloilla on usein määritelty, mitä maistetaan, mutta pikkutiloilla vieraillessa saattaa olla, että maistatetaan koko viinivalikoima.

– Jossain saattaa jopa päästä maistamaan viiniä tynnyreistä, joissa viini on vasta kypsymässä, Eklund kertoo.

4. Vieraile viikonloppu

Ensimmäinen viinimatka kannattaa Eklundin mukaan aloittaa vain pienellä viikonloppumatkalla, tai ehkä pidennetyllä sellaisella, mutta hän suosittelee jättämään pitkät kahden viikon matkat tuonnemmaksi.

– Lyhytkestoisella matkalla voi oppia tietämään, mistä itse tykkää ja tuntuuko viinimatkailu oikealta. Jokainen tila on omanlainen paikkansa, mutta tilaesittelyt, viininvalmistus ja tastingit ovat oma juttunsa ja vievät aikaa. Vierailut voivat olla aika intensiivisiä, ja mitä jos yhtäkkiä tuntuukin, ettei jaksakaan innostua?

– Tai jos lähtee pidempiaikaiselle reissulle, on hyvä muistaa pitää vähän vapaata, ettei täytä aikataulua liian kiireelliseksi täyteen. Pidä ainakin muutama vapaapäivä per viikko, Eklund vinkkaa.

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.