Mainos

Vatikaanin radion suomalainen toimittaja: Ohjelmamme yritettiin eliminoida

Vatikaanin radion suomalainen toimittaja Leena Monti kertoo, että ohjelman jatkuminen oli viime kesänä vaakalaudalla.

Kun Leena Monti aloitti työt Vatikaanin radiossa vuonna 1981, suomenkieliset lähetykset eivät vielä olleet säännöllisiä.

– Ohjelmalle annettiin hieman aikaa kerran viikossa ruotsinkielisen ohjelman yhteydessä, Monti sanoo.

Nykyisin lähetykset kuuluvat kahdesti viikossa 20 minuuttia kerrallaan internetin kautta.

– Ruotsi lähettää ohjelmaa viisi kertaa viikossa. Nämä kaikki asiat päätetään Vatikaanin ylimmissä elimissä. Meillä tavallisilla työntekijöillä ei ole niihin mitään sanomista – tottelemme kuin lampaat.

– Lyhyt- ja keskiaaltolähetykset Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin lopetettiin viime heinäkuussa säästösyistä. Koko Skandinavian ohjelmisto sekä neljä Itä-Euroopan ohjelmaa olivat vaarassa. Meidät meinattiin eliminoida kokonaan, mutta taistelimme tiemme jatkoon, Monti sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.