Vancouver on aktiivilomailijan kaupunkikohde

Kanadan länsirannikon sympaattista Vancouveria tituleerataan usein maailman viihtyisimmäksi kaupungiksi. Useissa elämänlaatua mittaavissa tutkimuksissa Vancouver on sijoittunut Pohjois-Amerikan parhaaksi ja maailman viiden parhaan kaupungin joukkoon.

Vuoden 2010 talviolympialaisten ja paralympialaisten näyttämönä toimivasta Vancouverista tulevat ensimmäisinä mieleen vuoristot ja jääkiekko. Rannikkovuorten ja Tyynenmeren välissä ainutlaatuisella paikalla sijaitseva kaupunki on kuitenkin myös paljon muuta. Vancouverilla on luonnetta moneen makuun: vireää kaupunkikulttuuria ja hyvät shoppailumahdollisuudet kaupunkilomaa haluaville, pitkää rantaviivaa rantalomalaisille, sekä tietenkin upeat vuoret vuonoineen luontoelämyksistä kiinnostuneille. Samalla lomalla voit siis sekä lekotella biitsillä että lasketella lumihuippuisilla vuorilla.

Vancouver (SXC)

Vancouverin ilmasto on Tyynen valtameren vaikutuksesta leuto siihen nähden, että se sijaitsee melko pohjoisilla leveysasteilla. Talvella lämmintä on muutama aste ja sateisiin on hyvä varautua. Kesäisin mittari kohoaa kahdenkymmenen asteen yläpuolelle, ja kaupungissa kasvaa jopa palmuja.

Kannattaa myös muistaa, että Vancouver on maanjäristysherkällä alueella. Sitä seurataankin jatkuvasti seismologian tutkimuskeskuksissa ympäri maailmaa.

Muista verot shoppaillessa

Reilun kahden miljoonan asukkaan Vancouver ei ole liian suuri, joten sen keskusta on helposti hallittavissa, ja kaupungissa on suhteellisen helppo suunnistaa. Julkinen liikenne toimii siellä hyvin, mutta myös kävellen ja pyöräillen liikkuminen ovat sujuvia tapoja.

Pääostoskatu on Robson Street, jonka varrelta löytyvät muotiputiikit, merkkivaateketjut ja tavaratalot. Hintataso on hieman Suomea alhaisempi. Jos satut paikalle alennusmyyntien aikaan, voit tehdä todellisia löytöjä, sillä alennusprosentit ovat usein tuntuvia. Samalla kadulla on ravintoloita joka makuun. Muista paikallinen tippikulttuuri, eli verottomaan summaan lisätään noin 15 prosenttia. Provinssikohtaisen veron lisääminen hintoihin on hyvä muistaa myös ostoksilla. Brittiläisessä Kolumbiassa veroprosentti on 12.

Käymisen arvoinen on ehdottomasti myös trendikäs, vanha satamakaupunginosa Gastown, josta voi löytää turistikauppojen lisäksi erikoisempia putiikkeja ja taidegallerioita.

Vancouver (Getty)

Äläkä ihmettele, jos törmäät kaupungilla elokuvatähtiin, sillä Vancouver on Pohjois-Amerikan kolmanneksi suurin elokuvien tuotantokeskus heti Hollywoodin ja New Yorkin jälkeen.

Monikulttuurinen ravintolatarjonta

Vancouver on yksi Pohjois-Amerikan tärkeimmistä väylistä Aasiaan, mikä näkyy kaupungin väestössä ja sitä kautta myös kulttuurissa. Esimerkiksi tasokkaita aasialaisia ravintoloja ei ole vaikea löytää. Kiinalaiset ovat kaupungin suurin yksittäinen vähemmistöryhmä, ja perinteikkäässä Chinatownissa voikin tutustua Vancouverin etniseen puoleen ja saada samalla vatsansa täyteen edullisesti ja hyvin.

Monikulttuurisessa kaupungissa on ravintoloita joka makuun ja erimaalaiset keittiöt ovat hyvin edustettuina, perinteistä, lihapitoista kanadalaista ruokaa unohtamatta.

Monista kansallisuuksista alueella asuu myös suomalaisyhteisö, joten ei ole lainkaan tavatonta kuulla kaupungissa puhuttavan suomea.

Vuoristo tarjoaa monenlaista elämystä

Monia vetää Vancouverin alueelle sen ihmeellinen luonto. Kauniit, koskemattomat järvi- ja vuoristomaisemat vuonoineen houkuttelevat vaeltajaa, kun taas talviurheilun ystäville löytyy maailmanluokan laskettelukeskuksia, joissa laskettelun, lumilautailun ja murtomaahiihdon lisäksi voi harrastaa muun muassa moottorikelkkailua, lumikenkävaellusta tai luistelua.

Whistler (Getty)

Lähimmät Grouse Mountainin rinteet ovat vain vartin matkan päässä Vancouverin keskustasta. Grouse Mountain on visiitin väärti mihin aikaan vuodesta tahansa: suosittu ulkoilukohde tarjoaa huikeiden näköalojen lisäksi runsaasti aktiviteetteja, kuten erilaisia tapahtumia, seikkailuratoja ja vaijeriliukua unohtamatta hienoja vaellusmaisemia. Vuorelle voi nousta halutessaan gondolihissillä.

Talviolympialaisten näyttämönä toimivaan Whistler-Blackcombin kuuluisaan laskettelukeskukseen on parin tunnin matka.

Nähtävyyksiä kaupungissa ja maalla

Vancouver ei ole varsinaisesti mikään turistinähtävyyksien aarreaitta, mutta siellä kannattaa käydä katsomassa ainakin yksi maailman suurimmista kaupunkipuistoista Stanley Park, koko kaupungin yli näköalan antava Harbour Centre -torni, pittoreski Granville Islandin saari kauppahalleineen ja käsityöverstaineen, Ming-dynastian aikainen puutarha Dr. Sun Yat Sen Chinese Garden, sekä maailman pisimpiin kuuluva Capilanon riippusilta, jossa voi antaa kyytiä korkeanpaikan kammolle.

Jos mielii nähdä elämää Vancouverin ulkopuolella, vaihtoehdot ovat moninaiset. Alueella on hienoja luonnonpuistoja, kuten Black Tusk Caripald. Viininharrastaja voi poiketa Okanagan laakson viinialueella, jossa kannattaa kokeilla erityisesti kanadalaista erikoisuutta, makeaa Icewinea. Tai hyppää legendaarisen Rocky Mountaineer -junan kyytiin. Kalliovuorten henkeäsalpaavien maisemien läpi mutkitteleva junamatka taittuu luksuspuitteissa Jasperin ja Banffin kansallispuistoihin tai Calgaryyn. Kesäisin Vancouverista lähtee paljon risteilyjä, joilla pääsee muun muassa Alaskaan.

Teksti: Anuliina Tulla

Vancouveriin tutustut Finnmatkojen Kanadan parhaat palat -TEMA-matkalla, joka järjestetään syyskuussa 2010

Lue myös:

    Uusimmat