"Vain terveydelliset seikat voivat estää lähdön olympialaisiin"

Jouko Haaranen on kiertänyt ahkerasti maailmalla urheilutapahtumien perässä. Vancouverin talviolympialaisiin valmistautumisen hän aloitti jo vuosi sitten.

Jouko Haaranen on vannoutunut urheilun ystävä. 64-vuotias mies sekä liikkuu itse että seuraa monipuolisesti urheilua.

− Olen kiertänyt kolmet olympialaiset sekä muun muassa MM-kilpailuja. Tunnelma on erilainen paikan päällä, Haaranen tietää.

Reissut nielevät rahaa, mutta kokemukset ovat sen arvoisia. Urheilun ohella kohdemaissa näkee myös paikallista kulttuuria.

− Olen tehnyt yli 40 vuoden ajan hommia yrittäjänä. Kesälomat ovat jääneet vähiin. Haluan satsata välillä myös omaan hyvinvointiin, Haaranen toteaa.

Vaimo jää kotiin

Haaranen tutustui Sydneyn olympialaisissa toiseen urheilun ystävään, Anttiin. Miehet ystävystyivät ja ovat sittemmin jakaneet yhteisen mielenkiinnon kohteen.

− Antti on kiertänyt olympialaisia enemmänkin. Hänen kanssaan suuntaan nyt Vancouveriin. Aloitimme matkan suunnittelun jo viime vuoden helmikuussa, jotta saisimme varmasti hyvät liput ja hotellit.

Haaranen ystävineen viettää Vancouverissa lähes kuukauden päivät. He seuraavat talviolympialaiset aina avajaisista lopettajaisiin. Kotiin jää odottamaan vaimo, joka ei ole miehensä urheiluinnostuksesta pahoillaan.

− Vaimo oli mukana Sydneyn reissulla. Talvikilpailuiden kohdalla hän pelkäsi kylmyyttä, joten hän päätti jäädä tällä kertaa kotiin.

Katsomossa on hauskaa

Haaranen harrastaa itse hiihtoa, ja laji kiinnostaa myös talviolympialaisissa. Myös jääkiekko lukeutuu mieluisiin lajeihin.

− Jääkiekkoon ja naisten luisteluun olemme hankkineet liput ennakkoon. B-luokan paikkoja emme kelpuuta, sillä haluamme nähdä hyvin.

Miehet lähtevät reissuun sillä asenteella, että Suomi tulee pärjäämään.

− Tavoitteeksi on asetettu 12 mitalia. Olen sitä mieltä, että todella huonosti menee, jos Suomi ei niitä saa.

Ryppyotsaisena Haaranen ei katsomossa istu. Urheilun seuraaminen on hauskaa ja alkaa käydä jo harrastuksesta.

− Jotenkin pitää yrittää erottua ihmismassoista. Lähetä rahaa -kyltti olisi hyvä, Haaranen letkauttaa.

Vaikka Vancouverin matka on vasta edessä, Haarasella on jo uudet suunnitelmat mielessä.

− Antin kanssa olemme sopineet, että lähdemme vuoden 2012 kesäolympialaisiin Lontooseen. Suunnitelma voi kaatua ainoastaan terveydellisiin syihin.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat