Vaeltajan vinkit: Näin varustaudut rankalle kävelymatkalle

Liisa Jäppinen on vaeltanut Pirkko Vekkelin kanssa 800 kilometriä pitkän pyhiinvaellusreitin Santiago de Compostelaan. Hän antaa neuvoja, millaisin eväin moiselle reissulle kannattaa lähteä.

Etene oman kunnon mukaan

Sinun ei tarvitse olla huippu-urheilija lähteäksesi kuuluisalle pyhiinvaellusreitille. Liisa ja hänen matkakumppaninsa Pirkko olivat matkalle lähtiessään yli 60-vuotiaita, normaalikuntoisia naisia.

– Olisi hyvä harjoitella kävelemistä etukäteen. Me tosin teimme vain yhden kymmenen kilometrin lenkin ja totesimme, että olemme molemmat yhtä hitaita, Liisa sanoo.

Heidän taktiikkansa oli kulkea tie neljässä erässä, viiden vuoden aikana. Liisa muistuttaa, ettei kannata rasittaa itseään liikaa. Matkalla kokee niin paljon uusia elämyksiä, että mielikin tarvitsee lepoa.

Älä pelkää turhia

Älä turhaan pelkää Camino de Santiagolle lähtemistä. Reitin varrelle on muodostunut hyvä infrastruktuuri ja niin kuljetus kuin lääkärikin ovat helposti saatavilla. Jos kunto loppuu kesken matkan, pääset sieltä kyllä pois.

Muutaman vuoden ajan seudulla on toiminut Mochila Taxi -yritys, joka kuljettaa viidellä eurolla asiakkaan rinkan seuraavaan etappiin. Jos jalkasi ovat kipeät, voit itsekin hypätä kyytiin.

– Kokeilimme matkustaa kaksi päivää ilman rinkkaa. Ei siinä suurta eroa huomannut, paitsi että oli orpo olo. Mieluummin kuljen rinkan kanssa, niin pysyvät tavarat mukana, jos vaikka matkakohde muuttuu, Liisa tuumaa.

Tee etukäteissuunnitelma

Suunnittele etukäteen seuraavan päivän matkaa. Liisa ja Pirkko tavoite oli kulkea 15 kilometriä päivässä. Joskus se ylittyi, joskus alittui. Tarpeen tullessa suunnitelmia voi aina muuttaa.

Lue ennen matkaa Caminosta kertovia vaelluskirjoja. Niiden antama kuva ei osu tietenkään yksi yhteen sen kanssa, mitä omin silmin näkee paikan päällä. Kirjat antavat kuitenkin esimakua matkasta ja rohkaisevat lähtöön.

Ota sopivat varusteet

Hyviin varusteisiin kuuluvat kunnon vaelluskengät, ei mitkään lenkkarit, sekä kävelysauvat. Jätä turhat tavarat kotiin. Liisan 75 litran rinkkaan mahtui liikaa tavaraa, ja se painoi liikaa.

– Pirkolla oli vain 45 litran rinkka. Kerran hän joutui lähettämään kesken matkan kolme kiloa tavaraa kotiin, Liisaa kertoo.

Käytä kahden sukan tekniikkaa

Rasvaa jalat ennen kävelyä hyvin esimerkiksi vaseliinilla. Pue ensin ohut sukka ja sen päälle paksumpi sukka. Näin sukat hankaavat enemmän toisiaan kuin jalkaasi vasten. Pese päivän päätteeksi alimmat eli ohuet sukat. Niillä on hyvät mahdollisuudet kuivua aamuksi.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Liisa Jäppinen

Lue myös:

    Uusimmat