Mainos

Uutismies meloi Suomesta Ruotsiin!

Kolmekymmentä vuotta melontaa harrastanut MTV3:n uutispäätoimittaja Heikki Piuhola tietää, että Suomi on melojan unelmamaa. Mies on melonut muun muassa Turusta Tukholmaan ja Birkasta Porvooseen.

Heikki Piuhola aloitti melomisen kotiseudun jokireiteillä Pohjanmaalla, mistä hän siirtyi kiertelemään joki- ja järvireittejä ympäri Suomen. Viimeiset 20 vuotta hän on melonut pääasiassa merellä.

– Olen merimelontakouluttaja ja opastanut niin suomalaisia kuin ruotsalaisiakin melojia sekä melonnan alkuun että erityisesti merimelonnan salaisuuksiin.

Piuhola pyrkii melomaan muutaman kerran viikossa. Kiireisen arkityön vastapainona toimiva harrastus pitää myös kropan ja erityisesti selän kunnossa. Samalla avautuu loistava mahdollisuus tutkiskella upeaa luontoa.

– En ole mikään lintubongari, mutta hyvien, lintuja tuntevien melontakavereiden kanssa olen pakostakin oppinut linnuista jotakin. Myös sääolosuhteiden aiheuttamat haasteet ovat mieluisia. Mitä enemmän kokemusta sitä helpompi on liikkua vaativissakin keleissä.

Suomesta Ruotsiin alle viikossa

Kymmenisen vuotta sitten Piuhola meloi ensimmäisen kerran Suomesta Ruotsiin. Sen jälkeen hän on tehnyt reissun vielä kolmesti.

– Ensimmäisen kerran noudatimme laivareittiä Turusta Tukholmaan, kerran taas viikinkien oletettuja kauppa- ja sotaretkien reittejä mukaillen Birkasta Porvooseen.

Piuholan mukaan matkan Suomesta Ruotsiin meloo hyvällä kelillä alle viikossa. Leppoisassa lomailutahdissa reissuun kuluu 10–15 melontapäivää. Reiteillä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että kiireen pitäminen on täysin turhaa. Piuholan mukaan pitkän matkan parhaat elämykset liittyvät luontoon.

– Merikotkat, hylkeet, harvinaiset kasvit ja perhoset, merilinnut, yömelonnat kuun kajossa ja tietysti upeat illalliset rantakallioilla auringon painuessa horisonttiin, Piuhola luettelee.

Ahvenanmaa sopii kaikentasoisille melojille

Piuhola on kiertänyt kajakilla myös Ahvenanmaan sekä melonut paljon saariston alueella. Miehen mukaan Ahvenanmaalla riittää paljon nähtävää.

– Maarianhaminan merenkulkumuseon ja kaupungin lisäksi Bomarsund kannattaa tutkia perusteellisesti, samoin Eckerön posti- ja tullitalo sekä postimuseo. Kohteita riittää vaikka kuinka paljon. Useimpiin pääsee kanootilla aivan viereen.

Taidoista riippuen Ahvenanmaa sopii kaikentasoisille melojille. Aloittelijoiden on myös mahdollista kokeilla melontaa vuokrakanooteilla.

Piuholalla tekee kajakillaan myös muutaman yön reissuja, jolloin retkikohteina ovat Utön ja Jurmon maisemat sekä Turun ja Tukholman saaristot.

– Yöretket Helsingin edustalla ovat myös mukavia jopa työviikolla. Illalla merelle ja aamuksi töihin. Teltassa nukuttu yö on aina elämys.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.