Uusi ilmiö: Talouskriisi ajaa kreikkalaisia asumaan luostareihin

Kreikan syvenevä talousahdinko näkyy myös maan lukuisissa ortodoksisissa luostareissa. Vain pieni osa luostareihin viime aikoina pyrkineistä haluaa jäädä ja elää lopun elämänsä munkkina. Useimmat tulevat saadakseen ruokaa ja ilmaisen majoituksen, Focus-lehti kertoo.

– Minä arvioin, että vain joka kymmenes tulija on tosissaan. Suurin osa lähtee, kun tilanne muuttuu taas paremmaksi, ortodoksimunkki Isä Simeon sanoo saksalaisen Focus-viikkolehden haastattelussa.

Hänen mukaansa luostarit ovat olleet kriisiaikoina kreikkalaisten pakopaikka jo keskiajalta lähtien. Isä Simeon toimii munkkina Ateenan lähellä Thivassa sijaitsevassa luostarissa.

Kreikan luostareilla on velvollisuus ottaa vastaan kaikki ne, joiden "sielu pitää pelastaa". Esimerkiksi potentiaaliset itsemurhakandidaatit kuuluvat tähän joukkoon. Osa tulijoista jää luostareihin useaksi vuodeksi tekemään työtä käytännössä ruoka- ja majoituspalkalla. Munkkeja heistä ei tule koskaan.

Helleenien taloustilanne näyttää päivä päivältä synkemmältä. Yhä useammat eurooppalaiset talousasiantuntijat povaavat, että Kreikan on jättimäisen velkataakkansa vuoksi erottava euroalueesta.

EU:n tukimiljardien ehdoiksi asetetut säästöt rassaavat Kreikassa myös ortodoksista kirkkoa ja sen luostareita.

– Uutta riittiä noudattavissa luostareissa munkit saavat valtiolta palkkaa. Tosin niissäkin noudatetaan tukimiljardeista päättävän troikan (EU:n komissio, Euroopan keskuspankki ja kansainvälinen valuuttarahasto) määräämää 10:1 -periaatteetta. Kymmenen munkin pitää ensin kuolla jotta yksi uusi voidaan vihkiä virkaan, ortodoksimunkki Isä Simeon kertoo Focus-lehdelle.

Studio55.fi/Tapio Nurminen

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat