Mainos

Turistit hankkivat Helsingistä tuliaisiksi maitotölkkejä ja karkkipaperia

Helsingin-vierailulla ei tarvitse kokea pelkästään perinteisiä nähtävyyksiä tai museoita, sillä Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimistoista löytyy ideoita erilaiseen Helsinki-visiittiin.

Suomen pääkaupungissa on useita erikoisia turistikohteita. Tiesitkö esimerkiksi, että matkailijan on mahdollista päästä kotikäynnille suomalaiseen perheeseen? Siis tutustua suomalaisen perheen arkeen saunomisen, leipomisen ja muiden suomalaisten tapojen merkeissä.

Helsingin kaupungin matkailutoimiston matkailutiedottaja Edoardo Barbierin mukaan suurin osa turisteista on kuitenkin kiinnostunut päänähtävyyksistä ja museoista. Lisäksi kiinnostavia ovat Kaivopuisto ja historiallinen kiertue, jolla käydään läpi Helsingin venäläisiä kohteita.

– Kaupungista löytyy paljon tietoa arkkitehtuurista ja historiasta Venäjän vallan ajalta. Esimerkiksi Tsaari Aleksanterin patsas ja Tuomiokirkon takana oleva pieni venäläinen kirkko ovat historiaan liittyviä kohteita, kertoo Edorado Barbier.

Myös Arabianranta on Barbierin mukaan suositeltava paikka turisteille.

– On myös mahdollista kiertää kaupungin ympäri opastetulla polkupyörämatkalla tai nähdä kaupunkia kuumailmapallosta, kertoo Barbier.

Todellinen Helsinki

Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto tarjoaa Nordic Oddity -kierroksia, joilla tutustutaan todelliseen helsinkiläisyyteen. Kierroksia on mahdollista toteuttaa myös itsenäisesti.

– Nordic Oddity -kierroksilla haluamme tarjota jotakin muuta kuin sitä, mitä tavallinen matkailija näkee, eli Suomenlinnan, Esplanadin ja museot. Haluamme ohjata sinne, missä tavalliset helsinkiläiset ovat, ja olemme ottaneet tähän kolme näkökulmaa, kertoo Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston markkinointisuunnittelija Ines Antti-Poika.

Ensimmäinen näkökulma Nordic Oddity -kierrokselle on autenttinen. Se kehottaa tutustumaan Kallion pieniin putiikkeihin ja kahviloihin.

– Toisella kierroksella tarjoamme kokemuksia luksuksesta ja itsensä hemmottelusta, kierrämme designin parissa ja kahviloissa.

– Kolmas kierros toimii idealla "edullisempi Helsinki". Näihin kokemuksiin kuuluvat muun muassa vierailu Hakaniemen hallissa kahvilla, uiminen uimastadionilla, pyöräily kaupungilla ja Pihlajasaaren lauttamatka, kertoo Antti-Poika.

– Näitä ei-valtavirtakohteita on valtavasti, ja ne tarjoavat kokemuksia niille, jotka haluavat tutustua Helsinkiin aidommasta näkökulmasta.

Huoltotunneliin ei pääse

Extreme-kokemuksia Suomesta ei liiemmin haeta. Lähes kaikki turistien toiveet on pystytty täyttämään.

– Jossain vaiheessa kyseltiin helikopterilentoja Tallinnaan, mutta silloin niitä ei pystytty tarjoamaan. Muuten oikeastaan kaikkea löytyy, mitä asiakkaat haluavatkin. Kyse on siitä, kuinka paljon asiakas on valmis maksamaan.

Kuumailmapalloilu on yksi tyypillinen haluttu kokemus.

Antti-Poika muistuttaa, että ihan kaikkialle ei voi rahalla tai suhteillakaan päästä.

– Tällainen on esimerkiksi Suomenlinnan huoltotunneli.

"Mistä saitte joutsenet?"

Helsingistä ei vielä löydy yksittäisiä niin sanottuja must-juttuja, joita jokaisen ulkomaalaisen olisi pakko kokea tai tehdä Suomessa.

– Suomen mittakaavassa Helsingille uniikkia ovat raitiovaunut, sillä perinteisen kiertoajelun voi tehdä kolmosen (3B) raitiovaunulla. Ja oli sitten kesä tai talvi, Suomenlinnan-risteily on ulkomaalaiselle turistille eksoottinen kokemus.

Vaikka meri on helsinkiläisille tuttu ja lähellä, turisti joka tulee kaupungista, jossa ei ole vettä, on otettu siitä että kaupunki päättyy mereen.

Myös Helsingin edustan saaristo on Antti-Pojan mukaan turisteille mielenkiintoinen. Vuonna 2007 euroviisujen aikaan euroviisudelegaatiot kiersivät Helsingin saaristossa ja kokivat jotakin erityislaatuista.

– He näkivät joutsenia ja kysyivät ihmeissään, että miten me olemme saaneet ne tänne. Se oli silmiä avaava kokemus, kun sain tutustua asioihin ulkomaalaisen silmin, muistelee Antti-Poika.

Joutsenia ei ole vielä hyödynnetty markkinoinnissa, mutta hyljesafareita järjestetään kauempana merellä.

Erikoinen matkamuisto

Hieman eriskummallisempiakin turistikiertueita Helsingistä toki löytyy.

– MySuomi vie aasialaisia matkailijoita kiertokäynneille, joissa yhtenä kohteena on tutustuminen suomalaiseen ruokakauppaan. Erityisesti japanilaiset turistit ovat kiinnostuneita elintarvikkeidemme pakkausdesignista ja saattavat viedä tyhjiä karkkipusseja, tyhjennettyjä maitotölkkejä tai muita käärepapereita muistona mukanaan, kertoo Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston viestintäkoordinaattori Laura Itävaara.

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.