Tuhopolttaja tarvitsee hoitoa

Tuusulan ja Kauhajoen koulusurmia tutkinut keskusrikospoliisin erikoistutkija, kriminaalipsykologian dosentti Helinä Häkkänen-Nyholm on todennut, että kouluampujia kautta maailman yhdistää yksi yhteinen tunne.

− Hirveän syvä pettymys omaan itseen, ympärillä vaikuttaviin ihmisiin ja yhteiskuntaan, Helinä Häkkänen-Nyholm vahvistaa.

Tuhopolttajista tutkimuksen tehnyt Häkkänen jakaa pyromaanit karkeasti kahteen pääluokkaan.

− On nuorisoporukat, jotka hakevat jännitystä ja tekemistä. Vahingonteko on usein päähänpisto. Toinen ryhmä on noin 35-vuotiaat impulssikontrollin häiriöstä kärsivät henkilöt, jotka kokevat ahdistusta ja pakonomaista tarvetta palon sytyttämiseen.

− Jälkimmäinen ryhmä on usein syrjäytynyt yhteiskunnasta ja heillä on useita psykososiaalisia ongelmia.

Tulitikkuleikit eivät tee pyromaania

Tuhopolttajat eivät useinkaan osaa antaa täsmällisiä syitä teolleen.

− Syyksi he mainitsevat esimerkiksi koston, pilan tai jännityksen hakemisen. Hyvin yleistä on se, ettei selkeää syytä osata antaa.

Myös ulkoisia merkkejä ihmisen tulevasta tuhoisasta käyttäytymisestä on vaikea havaita.

− Esimerkiksi se, että lapsi leikkii tulitikuilla ei ennusta sitä, että hän nuorena sytyttää paloja.

− Tuhopolttoja tai muita tuhotöitä tekevät henkilöt ovat usein syyllistyneet muihinkin rikoksiin, kuten esimerkiksi rattijuopumuksiin ja omaisuusrikoksiin. Päihteiden käyttö edesauttaa tekoja. Koulusurmaajia ei voi verrata tuhopolttajiin.

Vankilasta ei apua käytökseen

Tuhopolttojen ehkäisemiseksi Häkkäsellä on antaa käytännön ohjeita omaisuuden turvaamiseen.

− Paloherkkiä kohteita on pyrittävä suojaamaan, esimerkiksi suljetut roskakatokset, palohälyttimet ja valvonta. Toistuviin paloihin syyllistyneet ihmiset tulisi ohjata hoitoon entistä tehokkaammin.

Vankila ei periaatteessa paranna tuhopolttajaa.

− Suomalaisista tuhopolttajista vähintäänkin 76 prosenttia syyllistyy uuteen rikokseen seuraavien noin 10 vuoden aikana. Selkeää parannuskeinoa ei tiedetä.

Studio55/Marja Nyman

Lue myös:

    Uusimmat