Mainos

Tässä ovat Suomen yleisimmät sukunimet – kuulutko joukkoon?

Väestörekisterikeskus kerää tietoja muun muassa suomalaisten sukunimistä. Tässä esitellään yleisimmät sukunimet sekä tutustutaan niiden alkuperään.

Väestörekisterikeskuksen mukaan tällä hetkellä Suomen yleisin sukunimi on Korhonen. Korhoset kiilasivat pari vuotta sitten ohi Virtasten, jotka ovat hallinneet yleisimpien nimien kärkipaikkaa jo 1800-luvun lopulta. Korhosia on helmikuun 2012 tietojen mukaan 23 511 ja Virtasia 23 370.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen erikoistutkija Sirkka Paikkala kertoo, että Länsi-Suomessa ei tavallisen maalaisrahvaan kesken käytetty sukunimiä ennen 1800-lukua. Henkilöitä kutsuttiin talon nimen mukaan. Jos muutettiin, lisänimeksi merkittiin uuden asuintalon nimi.

– Kansallisromantiikan vaikutuksesta 1800-luvun jälkipuolella länsisuomalaisille ruvettiin antamaan tai he alkoivat itse ottaa sukunimiä. Uudet nimet olivat pääasiassa luontoon liittyviä ja nen-loppuisia. Lukuisissa pitäjissä syntyi yhtä aikaa Virtasia, Lahtisia, Niemisiä, Lampisia ja Korpisia, Paikkala luettelee.

Vielä tänäkin päivänä nuo nimet ovat yleisimpiä. Näin lista jatkuu Korhosen ja Virtasen jälkeen: Mäkinen (21 268), Nieminen (21 263), Mäkelä (19 573), Hämäläinen (19 249), Laine (18 889), Heikkinen (17 928), Koskinen (17 925) ja Järvinen (17 041).

– Itäsuomalaisiin nen-loppuisiin nimiin liittyi yleensä muinaissuomalainen, germaaninen tai kristinuskon mukana tullut miehen nimi, liikanimi tai ammattinimitys. Hyvärinen, Reinikainen, Anttonen, Seppänen ja Jalkanen ovat tyypillisiä itäsuomalaisia nimiä, Paikkala sanoo.

Ei ihme, että Virtanen tai Korhonen ovat yleisimpien nimien kärjessä, kun lasketaan yhteen itäsuomalaisten vuosisatoja lisääntyneet ja länsisuomalaiset äkkiä levinneet nen-päätteiset sukunimet.

Sukunimet käyttöön eri aikoina

Vanhimmat sukunimet ovat peräisin keskiajalta. Itä-Suomen talonpoikien keskuudessa kehittyi jo varhain sukujärjestelmä. Perheistä ruvettiin käyttämään kollektiivinimeä, joka sitten vakiintui.

– Syynä oli liikkuvuus. Eränkävijät ja kaskenpolttajat siirtyivät paikasta toiseen, ja sukunimellä voitiin ilmaista, kenen perhekuntaan kuuluttiin tai mitkä nautinta-alueet kuuluivat kenenkin suvun piiriin, Paikkala selvittää.

Aatelisto otti sukunimet pysyvästi käyttöön vuonna 1 626 ritarihuoneen järjestäytymisen yhteydessä. Suvut kirjattiin nimellä ja numerolla ritarihuoneeseen, ja jos sukunimeä ei ollut, se oli keksittävä. Uusia nimiä luotiin myös entisiä varioimalla. Silloin määrättiin myös, että eri aatelissuvut eivät voi esiintyä samalla nimellä.

– Sivistyneistön us- ja ander-loppuiset nimet saivat alkunsa 1500- ja 1600-luvulla. Aluksi ne olivat vain henkilökohtaisia lisänimiä, mutta vakiintuivat vähitellen sukunimiksi 1700-luvulla, Paikkala kertoo.

Porvareilla ja käsityöläisillä oli värikäs henkilökohtaisia ominaisuuksia kuvaava liikanimistö. He alkoivat ottaa 1600-luvulla käyttöönsä ruotsinkielisiä sukunimiä, kuten Lundberg tai Lindqvist.

Tietoa nimestäsi

Jos et löytänyt omaa nimeäsi yleisimpien joukosta, vieraile Väestörekisterikeskuksen nimipalvelussa. Kun kirjoitat hakusanaksi haluamasi nimen, eteesi avautuu tilastotietoa nimeä kantavien lukumäärästä.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.