Tässä eläimiltä tarttuvassa taudissa on 100-prosenttinen kuolleisuus

Professori Olli Vapalahti kertoo, mikä eläimestä ihmiseen siirtyvä tauti on varmasti kuolemaksi.

Sitä voivat kantaa lepakot, mutta ihmiseen se tarttuu useimmiten koirasta. Puremaa ei aina tarvita, vaan pelkkä sylkikosketus limakalvolle voi riittää. Eläimillä sitä kutsutaan raivotaudiksi, ihmisillä vesikauhuksi.

Se on rabies.

– Rabies on virustauti, ja siinä on taudin puhjetessa käytännössä sataprosenttinen kuolleisuus. Maailmalla rabiekseen menehtyy vuosittain yli 50 000 ihmistä. Varsinkin Intiassa ja Kaukoidässä kulkukoirat levittävät tautia, Olli Vapalahti kertoo.

Jos rabiesaltistusta epäillään, rokote voi pelastaa hengen. Etukäteen rokottaminen on periaatteessa mahdollista. Suomessa tauti on äärimmäisen harvinainen: täällä ja monessa muussa Euroopan maassa koirilla, supikoirilla tai ketuilla ei ole rabiesta. Esimerkiksi Baltian maissa ja Venäjällä tautia esiintyy villieläimillä.

Jotkin lepakkolajit kantavat tautia ajoittain, myös Suomessa.

– Meillä on viimeisen 50 vuoden aikana ollut yksi rabieksen aiheuttama kuolemantapaus. Siinä tartunta saatiin vesisiippa-lepakolta. Lisäksi muutama vuosi sitten Helsingissä filippiiniläinen merimies kuoli koiranpuremasta kotimaassaan saamaansa tartuntaan.

Piia Simola/Studio55.fi

Lue myös:

    Uusimmat