Tänne suomalaiset matkustavat jouluksi – tuttu kohde ykkösenä

Joulu on monelle juhla, jota vietetään kotona yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Osa suomalaisista kuitenkin lähtee joulun pyhiksi nauttimaan etelän lämmöstä. Selvitimme suomalaisten joulumatkailun suosikkikohteet.

Joulun ajan suosikkikohteet noudattavat edellisistä vuosilta tuttua linjaa. Aurinkomatkojen viestintäasiantuntija Inka Ikonen kertoo Kanarian saarten olevan tänäkin vuonna suomalaisten ykköskohde.

– Kanarian saaret ovat klassisesti yksi suosituimmista kohteistamme. Toinen klassinen kohde on Thaimaa, Ikonen sanoo.

Samoilla linjoilla on myös Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski sekä Finnmatkojen emoyhtiön TUI Nordicin viestintäpäällikkö Mathias Bergendahl. Molemmilla suosituimmat kohteet ovat Gran Kanaria ja Teneriffa.

– Gran Kanarialle ja Teneriffalle on varattu kaikkein eniten ja niihin on myös eniten matkoja tarjolla. Kolmantena kohteena on Thaimaa, ja sieltä erityisesti Phuket ja Krabi, Pucilowski kertoo.

Finnmatkojen listalta löytyy myös muita kohdemaita.

– Lanzarote, Mauritius, Egypti ja Thaimaa, Bergendahl listaa kohteita.

– Mauritius oli viime vuoden uutuuskohde, ja se osoittautui hyvin suosituksi.

Yhdenkään matkatoimiston listalle ei ole noussut tänä vuonna yllättäviä kohteita. Samat kohteet näyttäisivät pitävän pintansa vuodesta toiseen – ja osa myydään loppuun jo kuukausia etukäteen. 

– Kuuban joulun ja uuden vuoden matkat myytiin loppuun jo kesällä. Toisaalta sinne on myös vähemmän matkoja tarjolla kuin Kanarian saarille tai Thaimaahan, Pucilowski sanoo.

Finnmatkojen Bergendahlilla on hyviä uutisia myös niille, jotka vasta miettivät matkaan lähtemistä.

– Joitain paikkoja on vielä jäljellä kaikkiin suosikkikohteisiimme. Suurin osa lennoista lähtee Helsingistä, mutta Kanarian saarille on muutamia paikkoja jäljellä myös Tampereen ja Oulun lennoilla.

Mitä lääkkeitä pitäisi muistaa ottaa matkalle mukaan? Katso video!

Nämä ensiaputarvikkeet mökille ja matkalle mukaan 10:00

Lue myös:

    Uusimmat