Mainos

Tänne pääset joulua pakoon – oikeasti!

Moni jouluun tympääntynyt pakenee pyhiä kaukomaille, mutta joulu tulee vastaan myös niissä eksoottisimmissakin kohteissa - tavalla tai toisella. Maailmassa on kuitenkin muutama paikka, jossa joulun voi unohtaa kokonaan.


Turisteja ilahdutetaan joulukoristeilla ja tunnelmalla, paikalliset kristityt juhlivat kaduilla ja kaupallinen joulunvietto on vienyt myös monet aasialaiset ja jopa muslimimaat mennessään.

Jouluhömppään törmää eri muodoissaan joka mantereella, vaikka uskonnollisilta juhlallisuuksilta onnistuisikin välttymään. Monessa maassa joulu sekoittuu uuden vuoden juhlintaan, joten täysin joulusta vapaat maat ovat harvassa.

Joululoistoa Shah Alamissa, Malesiassa.


Kielletyt koristeet, karnevaalihumua ja todelliset joulun vihaajat


Monessa muslimimaassa Jeesus nähdään Jumalan profeettana, joten juhla ei välttämättä ole täysin pannassa. Esimerkiksi Indonesiassa ja Malesiassa joulua juhlitaan islamin uskosta huolimatta värikkäästi jouluvaloin ja koristein, vaikka ei tietenkään kristillisin menoin. Monissa muslimimaissa, kuten Pakistanissa, kristitty väestönosa viettää joulua ja päivä on heille vapaa, vaikka kaupallista juhlahumua ei juuri näkyisi.

Kristityssä Afrikassa joulua vietetään riemukkaasti, ja sitä juhlitaan niin Keski-Afrikan sademetsissä kuin palmurannikoillakin. Juhliin voi kuulua vaikkapa musiikkiesityksiä ja naamiotansseja.

Sen sijaan esimerkiksi syrjäisessä ja syvästi islaminuskoisessa Mauritaniassa Saharan länsireunalla voit välttyä joulujuhlalta. Myös osissa Pohjois-Afrikkaa joulukoristeet joudutaan hankkimaan tiskin alta.
Vanhoilliset ja uskonnollisesti konservatiiviset maat, kuten Saudi-Arabia, eivät halua kuullakaan joulusta. Saudi-Arabiassa tosin asuu lukuisia ulkomaalaisia, mutta hekään eivät voi viettää joulua kuin salassa, laittomasti ja varoen. Juhlasesongista vihjaavia koristekasveja tai herkkuja voi olla ollut saatavilla, mutta kerrotaan, että esimerkiksi maahan saapunut joulukuusilähetys palautettiin saman tien lähtömaahansa - hakkeeksi silputtuna. Täällä joulumieli on todella kadoksissa.

Saudi-Arabian kauppakeskuksissa ei stressata jouluostoksista.


Aasia - kulutusjuhlaa, välkkyviä valoja ja muutama karu poikkeus


Ateistisessa Kiinassa joulua ei vietetä virallisesti, mutta käytännössä kiinalaiset juhlivat kaupallista joulua koristeineen, lahjoineen ja tunnelmointeineen. Jättinallet ja vilkkuvat valot voivat ahdistaa joulupakolaista. Myös Japanissa ja Etelä-Koreassa nautitaan joulun tunnelmasta. Jopa sulkeutunut Myanmar on innostunut joulusta, ja viime vuosina myös esimerkiksi Nepal on tehnyt joulusta virallisen juhlapäivän.

Joulun juhlintaa Kiinassa.

Maailman kenties sulkeutuneimmassa kolkassa, Pohjois-Koreassa, katukuvassa näkyvä punainen kertoo jostain aivan muusta kuin joulutunnelmasta. Vältyt joulun juhlinnalta kokonaan - tosin eipä muutakaan ilonpitoa ole juuri tarjolla. Niin ikään suljetulla Tiibetillä on vahvat omat uskonnolliset perinteensä, eivätkä paikan kiinalaiset vallanpitäjätkään joulusta riemastu. Myös karussa Mongoliassa joulu ei hypi silmille.


Joulupakolaisen paratiisit


Aasiasta löytyy aurinkoisempiakin paikkoja joulupakolaiselle. Thaimaan tuntumassa sijaitsee leppoisa pieni maa, jota joulun juhlinta ei ole turmellut. Mekong-joen huomassa kellivä Laos ei pyhistä perusta. Maan buddhalainen ja kommunismin ateistinen perintö pitävät joulun tiessään, eikä kaupallisuuskaan ole maata juuri saastuttanut.

Vihoviimeinen keino on vuokrata oma saari. Autiosaaresta voit tehdä oman jouluttoman saarekkeesi, kunhan pärjäät ilman joulun herkistämää henkilökuntaa.

Kuvat Getty Images, Colourbox.com

Teksti Milja Haaksluoto

Juttu on julkaistu alun perin MTV Matkailussa joulukuussa 2011.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.