Tallinnan poliisi: Nyt tavaraa varastetaan autoista

Poliisi on nyt pannut merkille, että turistien autoista viedään yhä useammin arvotavaraa Tallinnassa. Kaikista rikoksista kannattaa aina tehdä ilmoitus myös Suomen Tallinnan suurlähetystöön. Lähetystöön palautettujen lompakoiden ja käsilaukkujen määrästä päätellen taskuvarkauksissa kyse on massiivisesta toiminnasta.

Taskuvarkauksista tulee viikoittain ilmoituksia Suomen suurlähetystöön Tallinnaan, kertoo konsuli Kari Lehtonen. Viron oikeusministeriön tilastossa varkaudet ovat tänä vuonna, tammikuusta toukokuun loppuun, lisääntyneet yhdeksällä prosentilla verrattuna edelliseen vuoteen.

Suurin osa taskuvarkauksista tapahtuu Tallinnan keskustassa, sanoo Aleksandra Sointseva Tallinnan poliisista.

− Turistit eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota tavaroihinsa ja alkoholia käytetään liikaa. Uhrit ovat usein heikompia kuin varkaat ja heillä on myös mukanaan paljon rahaa, kamera tai videokamera.

Poliisi suosittelee ihmisiä olemaan kaduilla kulkiessaan tarkkaavaisia. On myös järkevää pitää silmällä tavaroitaan sekä jättää arvotavarat hotelliin ja kuljettaa mukanaan vain tarvittavia tavaroita.

Autoista viedään yhä useammin tavaraa

− Rikolliset murtautuvat usein autoihin, joissa on ulkomaalaiset rekisterikilvet ja jotka on parkkeerattu lähelle satamaa. Helpoimmin kohteiksi joutuvat ne autot, joissa arvotavara, esimerkiksi navigaattori ja laukut on jätetty näkyviin.

Kun autosta poistuu, ei pidä jättää mitään näkösälle. Arvotavaroiden laittaminen takakonttiin auttaa vähentämään houkutusta murtautua autoon.

Ilmoita varkaudesta suurlähetystöön

− Useimmiten laiva on jo ehtinyt lähteä satamasta, kun taskuvarkaan uhriksi joutunut tulee ajatelleeksi, että olisi pitänyt tehdä jotain. Paras olisi kuitenkin tulla jo täällä paikanpäällä kertomaan asiasta, silloin pystyisimme ohjaamaan uhrit poliisin puoleen. Tallinnan keskustan poliisiasema on muuttanut kauemmaksi, mutta meiltä saa ohjeet, miten sinne löytää, sanoo Kari Lehtonen.

Suurlähetystössä toivotaan, että kaikista varkauksista ilmoitettaisiin, jotta heillä olisi tieto mitä kaupungissa tapahtuu.

− On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka kärsivät omissa nahoissaan, eivätkä kerro viranomaisille mitään. Poliisi palauttaa meille löydettyjä lompakoita ja käsilaukkuja paljon enemmän kuin mitä ilmoituksia varkauksista tulee. Palautusten määrästä päätellen varastelussa on kyse massiivisesta toiminnasta.

Taantuma lisää varkauksia

Lehtonen sanoo, että suurlähetystössä huoli varkauksista on tänä kesänä ollut erityisen suuri talouden taantuman takia, koska silloin varkaudet lisääntyvät. Suomalaisia matkailijoita taas on ollut paljon liikkeellä.

− Haluan korostaa, että turistit olisivat varovaisia varsinkin silloin, kun ihmisiä on massoittain liikkeellä. Varkaat ovat ammatti-ihmisiä, jotka väen paljoudessa törmäilevät, pyytävät anteeksi, mutta samalla kädet käyvät. Lopuksi huomataan, että lompakko tai käsilaukku on kadonnut.

Lue myös:

    Uusimmat