Mainos

Tällainen on maailman pienin ravintola

Iisalmessa sijaitseva maailman pienin kapakka on pinta-alaltaan minimaaliset 8 neliömetriä. Ravintolasaliin mahtuu kaksi asiakasta kerrallaan.

Ravintola Kuappi on päässyt kokonsa puolesta Guinnessin ennätysten kirjaan: se on tällä hetkellä maailman pienin ravintola.

Kuapin pinta-ala on 8 neliömetriä ja ravintolasalin tilavuus 3,6 neliötä.

− Ei siellä kovin isoja kinkereitä pysty järjestämään, omistaja Jarmo Mäkäräinen myhäilee.

Mäkäräinen sai piskuisen ravintolan kaupanpäällisiksi ostaessaan viime vuonna 30 metrin päässä sijaitsevan, normaalikokoisen ravintola Olutmestarin. Olutmestari toimii talvikaudella juhla/tilausravintolana. Kesällä ravintola palvelee läpi viikon, kuten myös piskuinen Kuappi.

− Kukaan ei kuitenkaan päivystä Kuapissa. Se avataan kysynnän mukaan, todellisuudessa melko harvoin.

Kaksi asiakasta kerrallaan

8-neliöiseen miniravintolaan on saatu ujutettua baaritiski, televisio, yksi kahden hengen pöytä sekä vessa. Pienen baaritiskin taakse on sijoitettu miniviinapullojen kokoelma. Ravintolasaliin mahtuu tarjoilijan lisäksi kaksi asiakasta, terassille toiset kaksi.

Vuonna 1907 valmistunut rakennus toimi ennen radanvartijan mökkinä. Edellinen ravintoloitsija pyöritti paikkaa pitkään nimellä Korkki.

− Käytännössä homma toimii niin, että Olutmestariin tulee asiakas, joka haluaa käydä Kuapissa. Useimmiten olen vain aukaissut oven ja näyttänyt paikkoja. Pidemmäksi aikaa ravintolaan jäädään harvemmin, Mäkäräinen kertoo.

Miniravintola on herättänyt huomiota myös matkailijoiden keskuudessa. Moni on halunnut ikuistaa erikoisuuden kamerallaan.

Mäkäräinen haluaisi tulevaisuudessa siirtää Kuapin Olutmestarin välittömään yhteyteen.

− Olisihan se mukavaa, että esimerkiksi pariskunta voisi piipahtaa suoraan Olutmestarin terassilta kahden kesken Kuappiin.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.