Mainos

Tällainen on chileläisten kaivosmiesten kuukausien piina

Elokuun alussa Chilessä romahti kaivos. Maan alle jäi loukkuun 33 kaivosmiestä. Näin pelastustyöt ovat edenneet.

5.8.

San Josen kaivos sortuu Chilessä. 33 kaivosmiehen uskotaan kuolleen.

22.8.

Pelastustyöntekijöiden porasta löytyy lappu, jossa 33 kaivosmiestä kertovat olevansa hengissä. Pelastustyöntekijät arvioivat, että kaivosmiesten pelastaminen saattaa kestää jopa neljä kuukautta.

Miehille aletaan lähettää ruokaa, juomaa ja lääkkeitä pienestä aukosta. Tähän asti he ovat selvinneet hyvin vähäisellä määrällä nestettä ja ruokaa.

Chilen presidentti Sebastian Pinera lupaa uudistaa turvallisuuskäytännöt, sillä onnettomuus nostaa keskustelun kaivosmiesten turvallisuudesta.

26.8.

Loukkuun jääneille kaivosmiehille kerrotaan, että heidän pelastamisensa saattaa viedä kuukausia. Viranomaiset kehittelevät erityisen ohjelman, jonka avulla kaivosmiesten mielenterveydestä yritetään pitää huolta. Kaivosmiehet pääsevät kommunikoimaan kirjeitse läheistensä kanssa.

Chileläinen oikeusistuin päättää jäädyttää 1,8 miljoonaa dollaria Copiapon turmakaivoksen omistajayhtiön varoja. Jäädytys tehdään, jotta summasta voidaan myöhemmin maksaa vahingonkorvauksia.

28.8.

Chilen terveysministeri Jaime Manalichi kertoo, että ainakin viisi 33:sta on masentunut.

30.8.

Viranomaiset tutkivat mahdollisuutta aloittaa toisen kuilun poraaminen lähempänä loukussa olevien miesten tunnelia. Toinen kuilu voisi lyhentää pelastusoperaation puoleen, eli kahteen kuukauteen.

NASA lähettää Chileen avuksi tiimin, johon kuuluu lääkäreitä, psykologi ja insinööri.

5.9.

Pelastusoperaatiosta kehittyy valtava mediatapahtuma. Omaisten lisäksi valtava määrä toimittajia on leiriytynyt kaivoksen yläpuolelle. Omaisia haastatellaan tauotta ja rakkausdraamat levitetään julkisuuteen.

17.9.

Ensimmäinen pelastustunneli saadaan porattua perille. 30-senttinen kuilu aiotaan laajentaa 70 senttiin, jotta miehet mahtuisivat siitä ulos. Kaivosmiesten täytyy alkaa raivata porausjätettä, joka syntyy, kun kuilua aletaan laajentaa.

Kaivokseen porataan jatkuvasti myös toista kuilua, joka on nyt 320 metrissä. Huoltotyöt hidastavat toisen kuilun poraamista.

26.9.

Kaivokselle saapuu erikoisvalmisteinen pelastuskapseli, joka painaa 420 kiloa. Se on varustettu happisäiliöllä ja viestintävälineillä. Tarkoitus on, että kapselissa lasketaan ensin kaksi pelastustyöntekijää, jotka arvioivat, kuka loukosta on nostettava ensimmäiseksi. Pelastus tapahtunee marraskuussa.

28.9.

Loukkuun jääneille tehdään oma kunto-ohjelma siltä varalta, että kapselin avulla tehtävät pelastukset epäonnistuvat ja miehet joutuvat kiipeämään 700 metrin matkan ylös tikapuita pitkin.

5.10.

Chilen presidentti toteaa, että kaivosmiehet saatetaan saada pelastetuksi jo lokakuun puoleenväliin mennessä. Massiivinen pora saavuttaa tavoitteensa parin vuorokauden kuluessa. Sen jälkeen kuilu päällystetään metallilla, jotta pelastuskapseli kulkisi kuilua pitkin mahdollisimman kätevästi. Tämän jälkeen miehiä voidaan alkaa vetää maanpinnalle yksitellen. Näyttää siltä, että yli kahden kuukauden kuukauden mittainen piina on päättymässä.

Studio55/Tuuli Lindgren

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.