Suomen hulluimmat kesätapahtumat – oletko nauttinut näistä?

Suomi on hullunkuristen kesätapahtumien luvattu maa. Tänäkin suvena voit sukeltaa vaikkapa suolentopallon, kesäpilkinnän tai rautakankikävelyn saloihin.

Kesällä huvitellaan hupaisten harrastusten ja tapahtumien parissa. Aiotko itse suunnata joihinkin näistä ikimuistoisista suviriennoista?

Eukonkanto

Sonkajärven legendaariset eukonkannon MM-kisat järjestetään tänä vuonna jo 17. kerran 6.–7. heinäkuuta. Tänä vuonna teemana on "Paluu juurille".

Kansainvälisestikin mainetta niittäneessä kisassa kannetaan eukkoa vapaalla tyylillä mutkittelevalla maastoradalla. Maineen ja kunnian lisäksi maailmanmestareiksi selviytyneet saavat lajiin liittyviä tuotteita, eukon painon verran eukonkantojuomaa ja patsaan muistoksi suorituksesta.

Hauskanpito on ehdoton vaatimus! Ikimuistoisen kesäkisan osallistumismaksu on 50 euroa.

Nakukymppi

Padasjoella nakuillaan juoksukilpailuissa jo 10. kertaa. Kymmenen kilometrin juoksulenkistä tekee erikoisen se, että matka taittuu ilman rihman kiertämää: tosin päähineet, sukat ja jalkineet sallitaan.

Palkintosijojen ohella tyylipisteitäkin jaellaan: paras kokonaisuus palkitaan pullolla kuohuvaa. Musiikin ja muun muassa karaoken ryydittämälle juhlajuoksulle viuhahdetaan tänä vuonna 15. kesäkuuta.

Kesäpilkkikilpailu

Onko ikävä talvisia harrastuksia? Pudasjärvellä nautitaan heinäkuussakin pilkkitunnelmista, ilman hyytävää pakkasta tosin. Järven jään sijaan pilkkiminen tapahtuu lauttaan poratun reiän läpi.

Kisan järjestävä taho, Pudasjärven Urheilijat ry, rakastaa talvilajeja muutoinkin. Pudasjärvi tunnetaan myös Umpihankihiihdon MM-kisojen ja Lumikenkävaelluksen SM-kilpailujen järjestäjänä.

Kaljakellunta

Kesäiselle Kaljakellunnalle on kertynyt ikää jo yli 10 vuotta. Nimi kertoo kaiken olennaisen: kaljoittelijat lilluvat Vantaanjokea tai Keravanjokea pitkin esimerkiksi kumiveneiden tai muiden kellukkeiden varassa.

Tapahtuma on sen verran rento, ettei sillä ole edes virallista järjestäjää: kellujat saavat tarvittavat tiedot netissä surffaten ja kuulopuheiden perusteella. Laji kuulostaa sangen riskaabelilta, mutta toistaiseksi onnettomuuksilta on vältytty.

Rautakankikävelyn MM-kisat

Eikö sauvakävelyssä ole tarpeeksi ytyä? Mustialassa tempaistaan mukaan sauvojen sijaan rautakanget. Kisaan osallistutaan neljän hengen joukkueissa. Rautakankikävelymestari tarvitsee voiman lisäksi rytmitajua!

Rautaisen kisan järjestää Kuninkaankartanon Olut- ja Ruokakulttuurin Ystävät ry.

Suopotkupallon MM-kisat

Hyrynsalmella järjestetään jälleen suopotkupallon MM-turnaus. Tässä kuningaslajissa suomalaiset ovat mestareita! Heinäkuinen tapahtuma on laajentunut sisua vaativasta urheilujuhlasta oikeaksi suo-festivaaliksi.

Suolentopallon MM-kisat

Suo tuo lisähaastetta ja -hauskuutta myös lentopallon lätkimiseen. Rapa roiskuu suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella heinäkuun lopussa.

Chilinsyönnin MM-kilpailut

Tampereella kesää juhlitaan tulisissa tunnelmissa Chilifest-festareilla. Polttelevan pöperön ystävien ykköstapahtumaan kuuluu olennaisesti myös chilinsyönnin MM-kilpailu. Chiliä pistellään poskeen elokuun 24. päivä.

Hyttysentappo

Lapissa lanseeratut hyttysentappokisat jouduttiin kuoppaamaan eläinaktivistien noustessa vastustamaan mokomaa barbariaa. Suomen etelänaapurissa laji on kuitenkin herätetty henkiin, tosin humaanimmalla ja haastavammalla formaatilla: Virossa on vietetty viime vuosina sääskien pyydystyskilpailuja. Listimisen sijaan ötökät siis kerätään talteen.

Kutemajärven seksifestivaalit

Kutemajärvellä, keskellä kauneinta Savoa, vietettiin kesäisin kuumia seksifestivaaleja vuodesta 1999 alkaen. Aivan alussa aikuisten erotiikkajuhliin oli ikärajaksi asetettu 45 vuotta.

Kutemajärven seksifestivaaleja mainostettiin rennolla meiningillä. Tapahtuma kuitenkin hiipui vuoden 2006 jälkeen vähäisen kiinnostuksen vuoksi.

Ilmakitaran MM-kisat

Oulussa etsitään jälleen maailman parasta ilmakitaristia. Lahjakkaita ilmakitaristeja saapuu ympäri maailman ottamaan osaa tähän päräyttävään kesätapahtumaan. Rokkikukot mittelevät paremmuudestaan elokuun lopulla.

Noitakäräjät

Ruovedellä järjestetään perinteikkäitä Noitakäräjiä. Torin, Noitarock-festivaalin ynnä muun ohjelman ohella heinäkuisilla käräjillä valitaan vuoden noita.

Kännykänheiton MM-kisat

Kännykänheiton MM-kisoissa annetaan kapuloille kyytiä! Luureja paiskotaan luvan kanssa Savonlinnassa elokuussa. Maailmanennätys vuodelta 2004 on reilut 82 metriä: liitävätköhän puhelimet tänä vuonna vieläkin pidemmälle?

Saappaanheiton SM-kisat

Saappaanheitto on jalo suomalainen kesälaji. Maailman parhaat saappaanheittäjät viskovat kumppareita jopa 68 metrin päähän! SM-kisat järjestetään Järvenpäässä 15–16. kesäkuuta.

Lumipallonheittokilpailu

Kokkolassa kokeiltiin viime kesänä lumipallonheittokilpailua. Kiintoisalla kilpailulla oli jalo päämäärä: kerätä varoja kodittomille siilinpoikasille.

Kaarnavenekilpailu

Viime kesänä Mäntyharjulla verestettiin lapsuuden kesämuistoja kaarnaveneiden veisto- ja uittokilpailussa.

Käpylehmäkilpailu

Kaarnaveneiden ohella toinen lapsuuden kesäklassikko, käpylehmä, on niin ikään saanut oman kesätapahtuman. Käpylehmistä parhaat esiteltiin Merikarvian MM-kisoissa.

Tohvelifutiksen MM-kisat

Vesannolla on järjestetty tohvelifutiksen MM-turnaus. Nimensä mukaisesti palloa potkittiin piikkitossujen sijaan pehmoisen perinteisillä Reinoilla ja Ainoilla.

Studio55.fi/Milja Atu

Lue myös:

    Uusimmat