Suomen edustusto auttaa rikoksen uhriksi joutunutta suomalaisturistia

Kun suomalainen joutuu pulaan ulkomailla, Suomen edustusto auttaa. Esimerkiksi passinsa menettäneelle suomalaiselle myönnetään suurlähetystössä tai konsulaatissa uusi. Jos taas suomalainen joutuu väkivallan uhriksi, edustusto valvoo oikeusprosessin käynnistämistä.

– Varmistamme, että suomalaiset saavat asianajajan ja että heille tarjotaan tulkkausapua. Valvomme, että oikeudelliset lähtökohdat toteutuvat, Viron konsuli Kari Lehtonen kertoo.

Jos suomalainen on tehnyt rikoksen, konsulaatti valvoo, miten menettely lähtee liikkeelle. Jotkut tapauksista päättyvät vangitsemiseen. Virossa rikoksesta tuomitut suomalaiset eivät ole odottaneet, että konsuli esimerkiksi pystyisi vaikuttamaan päätöksiin.

– Mutta tiedän maita, joissa on voinut syntyä sellainen käsitys. Ihmiset kuitenkin yleensä tietävät itse syyllistyneensä rikokseen.

Suomalainen löydettiin kadulta, edelleen koomassa

Kun suomalaiset ottavat yhteyttä Viron konsulaattiin, he ovat yleensä joutuneet rikoksen uhriksi.

– On varastettu kaikki, eikä ole mitään omaisuutta jäljellä. Sellaisia tapauksia ei satu ihan päivittäin, mutta viikoittain ainakin. Juuri tänään oli yksi sellainen tapaus.

Suomalaisiin kohdistuvissa rikoksissa saattaa olla myös väkivaltaa mukana. Silloin tällöin konsulaatti joutuu selvittämään ikävämpiä tapauksia.

– Muutama viikko sitten suomalainen henkilö on löydetty Tallinnan kadulta, ja hänet on toimitettu sairaalaan. Hän on edelleen koomassa, ja asian selvittäminen vie oman aikansa. Tavarat oli viety, ja hän oli ilmeisesti joutunut väkivallan uhriksi.

Lehtonen neuvookin suomalaisturisteja välttämään liikuskelua syrjäisillä kujilla, mikäli seuraa ei ole ja alkoholia on tullut nautittua.

Espanjassa ammattirikolliset varastavat turisteilta

Myös Madridin suurlähetystöstä neuvotaan ottamaan hillitysti alkoholia, sillä silloin on pienempi todennäköisyys päätyä tekemisiin poliisin kanssa.

– Pidätykset ovat harvinaisia, mutta alkoholinkäyttö hankaloittaa asioita, Madridin konsuliavustaja Katja Hytönen kertoo.

Usein suomalaiset ovat menettäneet passinsa, kun he ottavat yhteyttä Madridin edustustoon. Siksi Hytönen neuvookin ottamaan passista useita kopioita, ja laittamaan niitä useisiin eri paikkoihin tai skannaamaan passin sähköpostiin. Mikäli passi varastetaan, pelkällä kopiolla ja poliisin antamalla rikosilmoituksella voi päästä kotimatkalle. Silloin uutta passia ei tarvitse lähteä hakemaan Madridista.

– Lentoyhtiöstä riippuu, että pääseekö lennolle. Halpalentoyhtiöt ovat epävarmempia. Suomalaisten kannattaisi kuitenkin yrittää, sillä mahdollisuus on olemassa. Mutta rikosilmoituksen on ehdottomasti oltava mukana.

Matkaseurueen kaikkia arvotavaroita ei kannata pitää yhdessä laukussa, vaan jättää esimerkiksi passit ja osa käteisestä sekä pankkikorteista hotellihuoneen kassakaappiin passikopion kanssa. Hotellin yhteystiedot laukussa nopeuttavat myös varastettujen tavaroiden mahdollista palautumista oikealle omistajalle.

Matkavakuutuksen ottaminen ja vakuutusehtoihin tutustuminen on erittäin suositeltavaa, sillä Espanjassa tapahtuu paljon varkauksia ja rikolliset ovat ammattilaisia.

– On esimerkiksi paljon tapauksia, että autosta varastetaan tavarat sillä aikaa kun asiakas on maksamassa bensa-asemalla. Tai vuokra-auton renkaat puhkotaan liikennevaloissa, sitten tarjotaan apua ja viedäänkin laukut takapenkiltä.

Lue myös:

    Uusimmat