Mainos

Suomalaisturisti Pohjois-Koreassa: Parempaa palvelua saa salakuljettamalla länsimaalaisia tuotteita?

Pohjois-Koreassakin näkee Coca-Colaa, kertoo maassa vieraillut suomalaisturisti. Hänen mukaansa maahan salakuljetetaan länsimaisia tuotemerkkejä radioista kosmetiikkaan.

Pohjois-Koreassa vierailleen MTV Median vastaava kaupallinen tuottaja Tony Stepanowin mukaan esimerkiksi länsimaiset oppaat salakuljettavat iPhone-älypuhelimia paikallisille oppaille. Näin he pysyvät hyvissä suhteissa heidän kanssaan.

– Meillekin vinkattiin, että mikäli haluaa parempaa kohtelua ja palvelua paikallisilta oppailtaan, heille kannattaa salakuljettaa länsimaalaisia tuotteita. Naisille esimerkiksi kosmetiikkaa ja miehille tupakkaa, Stepanow kertoo.

Länsimaalaisia merkkejä ei kioskien tai kauppojen hyllyillä juuri näkynyt.

– Ainoat tuotemerkit, mitä näimme, olivat juomia: Coca-Colaa, Spritea ja Fantaa. Nämä ilmeisesti tulevat Singaporesta, joka ei kuulu maan kauppasaartoon, Stepanow arvelee.

– Osa kavereistani tuli maahan junalla, Pekingistä Kiinan rajan kautta. Kiina katsoo salakuljetusta läpi sormien, ja kaverit kertoivat, että junien vessat ovat täynnä videolaitteita, radioita, DVD-laitteita ja muuta elektroniikkaa, Stepanow kertoo.

Junalla maahan tulo on Stepanowin mukaan kuulemma muutoin hieno kokemus.

– Sitä voin suositella!

Studio55.fi/Annimari Pasanen

Kuvat:Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.