Mainos

Suomalaistaiteilija asuu talvet viidakossa – Luonto korvaa mukavuudet

Kuvataiteilija Sirkka-Liisa Lonka asuu talvet Perussa Amazonin viidakkokylässä. Paikallisten elämää eivät säätele kellokortit vaan auringonnousut ja -laskut. Koneet ovat silti tunkeutuneet myös rauhalliseen elämäntyyliin sekä syvällä viidakossa elävien alkuperäisintiaanien alueille.

Eletään 2000-luvun alkupuolta. Suomalainen kuvataiteilija Sirkka-Liisa Lonka katselee perulaisessa viidakossa, kuinka mestitsit – valkoihoisten ja intiaanien perimää kantavat kyläläiset – tanssivat ympäriinsä.

Jalustalle on nostettu kristinuskoa kuvaava kuva – Jeesuksesta tai Neitsyt Mariasta, sitä Lonka ei enää tarkkaan muista – ja kuvan ympärille vilkkuvia valoja. Mestitsit tanssivat ringissä pienen alttarin edessä, heiluttelevat nenäliinoja ja nauttivat itse tekemäänsä alkoholijuomaa, masatoa.

Jossain vaiheessa heittäydytään kuvan eteen polvilleen. Hetken päästä noustaan takaisin ylös, juodaan ja tanssitaan. Rummutus jatkuu lakkaamatta.

– Mestitsien keskuudessa eri uskontokunnat elävät rinta rinnan. Perun alkuperäisväestöllä puolestaan on animistinen maailmankatsomus: he uskovat, että kaikilla luonnon olioilla kasveja ja kiviä myöten on sielu. Erilaisista mahtavista viidakon hengistä kiertää legendoja, Lonka kertoo.

Rakennutti oman talon

Lonka kävi Perussa ensimmäisen kerran vuonna 1993.

– Minut kutsuttiin opettamaan maalausta paikallisen shamaanin Pablo Amaringon johtamaan taidekouluun. Samalla matkalla sain kutsun pitää seuraavana vuonna näyttely maan pääkaupungissa. Vuokrasin työskentelyä varten puoleksi vuodeksi talon viidakosta.

Seitsemän vuotta sitten Lonka rakennutti miehensä kanssa Peruun oman talon. Hän viettää talvet San Juanin viidakkokylässä.

– Perun pinta-alasta kolmannes koostuu Amazonin viidakosta, jossa elää 65 eri etnistä ryhmää. Jokivarrella asuvia Shipibo-Koniboita on yhteensä noin 35 000, Lonka sanoo.

– Varsinaista syvää viidakkoa kylämme ei enää ole, koska puita on hakattu ympäri sademetsää. Omasta tontistamme puolet on koskematonta viidakkoa, puolet hoidettua hedelmä- ja kukkatarhaa.

Luonto korvaa mukavuudet

Eläminen San Juanissa on lähes omavaraista. Oma tontti tuottaa runsaasti hedelmiä, ja naapurit tuovat usein syötäväksi kalaa. Mukavuuksia ovat sähkö ja vesi.

– Ne ovat meille tärkeitä asioita. Monissa viidakkokylissä ei ole edes kaivoa, josta saisi puhdasta vettä. Koska jokivettä ei keitetä, sellaisissa paikoissa loismadot ja taudit kiertävät.

Suurempia mukavuuksia Lonka ei kaipaa.

– Ympäröivän luonnon uskomaton kauneus korvaa monet asiat. Täällä on paljon kauniita perhosia ja lintuja. Kolibrit vierailevat päivittäin imemässä mettä kukista. Sademetsän ekosysteemi on maapallon monimuotoisin – tällaista kasvustoa ei ole missään muualla maailmassa.

– Sitä paitsi minulle mukavuutta on, että voin rauhassa maalata omassa työtilassani. Mieheni ei voi töidensä takia viipyä täällä kerrallaan kovin pitkään, joten vietän paljon aikaa yksin. Mutta maalatessa yksinäisyyskin on minulle ylellisyyttä. Itsensä oppii tällä tavalla tuntemaan paremmin.

Kyliä veden alle

Vuorokausirytmi on luonnon säätelemä. Paikalliset nousevat ylös viimeistään silloin, kun aurinkokin nousee.

– Sykli on hyvin säännöllinen: aurinko nousee noin kuudelta aamulla ja laskee noin kuudelta illalla. Valon syntyminen ja häviäminen kestää vain viitisentoista minuuttia.

Herättyään ihmiset lähtevät hoitamaan kylän ulkopuolella sijaitsevia maatilkkujaan. Palatessaan kukin tuo ateriaksi maissia, jukkaa ja banaanitertun.

– Kuivan kauden ja sadekauden erot tuovat vaihtelua elämään. Joulukuun ja huhtikuun välillä joinakin päivinä saattaa sataa niin paljon, ettei kukaan mene ulos koko päivänä. Vedenpinta voi nousta Ucayali-joella jopa kymmenen metriä, minkä takia talot ja majat rakennetaan pylväiden varaan. Kolme vuotta sitten suurin tulva vuosikymmeniin jätti tästä huolimatta kokonaisia kyliä veden alle, Lonka kertoo.

Tarinat kiertävät suullisesti

Työpaikkoja viidakon mestitsikylissä ei ole oikeastaan ollenkaan. Longan omat päivät kuluvat puutarhassa puuhastellen ja maalaten.

– Ruokavaliomme eroaa siinä mielessä paikallisista, ettemme syö valkoista riisiä. Syön myös huomattavasti enemmän hedelmiä kuin paikalliset. Nautin päivittäin appelsiineja, mangoja ja papaijaa, jota monet paikalliset sanovat possujen ruoaksi. Läheisen järven ansiosta kala on kaikille jokapäiväistä ruokaa.

– Joskus kävelen kylällä ja käyn tapaamassa tuttavia, joita on vuosien varrella kertynyt.

Lukutaidottomuus on alueella yleistä, eikä lukemista juuri harrasteta. Kosteuden takia kirjat eivät edes säilyisi kunnossa lehväkattotaloissa.

– Suullinen tarinankerronta sen sijaan on tärkeää. Suomalaiseen ja läntiseen maailmankuvaan verrattuna täällä kiertää aikamoisia uskomuksia. Mutta ei minulla ole oikeutta niitä arvostella – tarinoita on ilo kuunnella.

Alkuperäisväestöä halveksutaan

Aluksi paikallisilla oli runsaasti ennakkoluuloja Lonkaa kohtaan, sillä miehensä kanssa he olivat ainoat gringot eli ulkomaalaiset alueella.

– Mutta kun aloimme rakentaa taloa ja palkkasimme tarvittavat työntekijät samasta kylästä, tuttavuuksia syntyi.

Alkuperäisheimolaiset Shipibo-Konibot asuttavat jokivarsia syvemmällä viidakossa. He elävät metsästyksellä, kalastuksella ja maanviljelyksellä. Perinnetiedon mukaisten lääkekasvien viljelykin on lisääntynyt. Shipibo-heimon naiset tekevät kauniisti koristeltuja saviastioita ja kankaita sekä erilaisia koruja siemenistä.

– Olen päässyt tutustumaan alkuperäisväestöön lukuisilla venematkoilla. Viimeksi tänä vuonna vierailimme joen yläjuoksulla Masisean alueella kylissä, joissa Lääkärin Sosiaalinen Vastuu -järjestö on aloittanut seksuaaliterveysprojektin. Alkuperäisheimoille ominaista on, että he aloittavat seksielämän hyvin nuorina. Tytöt saattavat tulla raskaaksi jo 12-vuotiaana, Lonka kertoo.

– Alkuperäisväestön kohtelu on usein aika halveksuvaa, vaikka metsitsikylien asukkaat ovat itse heidän jälkeläisiään. Kaikki alkuperäisheimot uskovat luonnonuskontoihin ja viihtyvät omissa oloissaan. Jos joku muuttaa heidän lähelleen, he siirtyvät syvemmälle viidakkoon.

"Joskus tästäkin paikasta on luovuttava"

Vuosien saatossa alkuperäisväestön määrä on suhteellisesti vähentynyt.

– Eniten se johtuu siitä, että suuret kansainväliset yhtiöt kaatavat sademetsää häikäilemättömästi taloudellisen edun takia. Alkuperäisheimojen elintila kapenee ja osa ekosysteemistä katoaa. Se on surullista.

Vaikka Lonka rakastaa ikuista kesää, hän ei tunne itseään niin perulaiseksi, että voisi jäädä maahan loppuelämäkseen.

– Kyllä tästäkin paikasta on joskus luovuttava. Alan olla siinä iässä, että en enää monia vuosia tahdo matkustaa pitkää matkaa. Perussa ei ole minkäänlaista sosiaaliturvaa eikä viidakossa palveluja ikäihmisille. Maalauksiini saan kuitenkin suurta inspiraatiota paikallisesta luonnosta.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Sirkka-Liisa Lonka

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.