Mainos

Suomalaisnaiset pyhiinvaelluksella: Tällaisen otuksen pelastimme vuoristosta

Santiago de Compostelaan johtavalla pyhiinvaellusreitillä törmää kaikenlaisiin ihmisiin ja eläimiin. Joskus voi joutua jopa pelastustoimiin, kuten nämä suomalaisnaiset.

Pyhän Jaakon reitin vuoristo-osuudella Liisa Jäppinen ja Pirkko Vekkeli törmäsivät yllättäen koiranpentuun. Oli kuuma päivä ja karvaturrilla oli jano. Liisa antoi sille vettä termospullonsa kannesta.

Lähimailla ei ollut taloja näkyvissä, joten naiset päättelivät koiran tulleen neljän kilometrin päässä olevasta kylästä. Sinne he eivät halunneet tehdä edestakaista matkaa, joten he ottivat eläimen mukaansa ja jatkoivat matkaa eteenpäin.

– Pentu seurasi meitä, mutta se oli uupumistilassa ja istahti vähän väliä pepullensa. Lopulta kannoimme sitä vuorotellen, Liisa kertoo.

Matkaseurue näki tien laidassa auton, joka kuljetti rinkkoja. Naiset kysyivät, voisiko kuski ottaa koiran kyytiinsä ja viedä sen kotikyläänsä. He pääsivät koirasta eroon juuri oikealla hetkellä, sillä seuraavaksi polku lähti viettämään jyrkästi alaspäin ja kävelysauvoja tarvittiin.

– Seuraavana päivänä näimme tytön, joka oli ottanut koiran kyytiin. Hän kertoi, että lemmikki pääsi onnellisesti kotiinsa, Liisa iloitsee.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuva: Liisa Jäppinen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.