Mainos

Suomalaismies tapasi jalkapallolegenda Pelén: "Todella sympaattinen kaveri"

Studio55.fissä vieraillut Ari Valjakka muisteli lähetyksessä matkaansa Rio de Janeiroon kultaisella 1960-luvulla. Matkaseuranaan hänellä oli nuori Pepe Willberg, ja reissun varrella hän kohtasi myös itse jalkapallolegenda Pelén.

Turun Sanomista eläkkeelle jäänyt päätoimittaja Ari Valjakka on elänyt todeksi monen futisfanin unelman: Valjakka tapasi itse jalkapallolegenda Pelén matkustaessaan Brasiliassa vuonna 1960. Kaksi vuotta aiemmin Brasilia oli voittanut jalkapallon MM-kisat, joiden myötä Pelé oli noussut lajin supertähdeksi.

Valjakka kertoo, että hän oli katsomassa Pelén matsia Santoksen kaupungissa, kun huomasi tähden kulkevan aidan ohi. Onneksi mukana oli uusi kamera, jotta tapaamisesta saatiin todistusaineistoa.

– Hän poseerasi sen verran, että sain kuvan napattua hänestä ja muutamia matsista. Sitten illalla, kun olimme kaupungilla kavereiden kanssa käymässä, törmättiin pieneen kulmabaariin, jossa Pelé oli kavereidensa kanssa, Valjakka muistelee. Valitettavasti baari-illan kuvat jäivät liian hämäriksi, jotta niitä olisi voinut lähetyksessä esitellä.

– Hän oli todella sympaattinen kaveri, ihan niin kuin savolainen, Valjakka kuvailee nauraen.

Klikkaa kuvaa ja katso haastattelusta, miten Valjakan ja nuoren Pepe Willbergin laivamatka Rioon sujui 1960-luvulla.

Studio55.fi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.