Mainos

Suomalaiskirjailija jäi metsäpalon jalkoihin – Pelastettiin helikopterilla

Kirjailija Johanna Sinisalo paljastaa joutuneensa vaellusmatkoillaan myös vaaratilanteisiin.

Vaellukset luoksepääsemättömissä paikoissa, kuten Tasmanian puolitrooppisissa olosuhteissa, ovat jääneet kirjailija Johanna Sinisalon mieleen.

– Kuvittele olevasi kymmenen päivän reissulla ilman pääsyä sivistyksen pariin. Kaikki tarvittava on oltava mukana, kuten koko puolentoista viikon ruokatarpeet, Sinisalo selventää.

Hän kertoo ruokatarvikkeiden olevan mahdollisimman pieneen tilaan meneviä ja kevyitä, ja niiden tarve on tarkkaan laskettu. Täydennystä ei saa kesken vaellusta eikä matkapuhelinverkon tuomaa turvaa ole.

Metsäpaloa pakenemassa

Tasmaniassa Sinisalo koki myös metsäpalon tuoman jännityksen. Hän havaitsi palorintaman vaelluskumppaninsa kanssa ja he pyrkivät seudulle, missä olisi saanut vesistöalueen heidän ja maastopalon väliin. Kun pakomatkan aikana alkoi rankkasade, he olettivat, että vaara oli ohi. Heidät kuitenkin lopulta pelastettiin helikopteriin.

– Olimme huomanneet ympärillämme pörräävän helikopterin, mutta emme osanneet olettaa sen etsivän meitä. Me taas olimme kopterinmiehistölle maaston pimennossa, eivätkä he olleet huomata meitä, Sinisalo muistelee.

Selvisi, että helikopteri oli saanut vinkin paloa pakenevasta parista eräältä paikalliselta vaeltajalta, jonka Sinisalo kumppaneineen oli tavannut aiemmin. Hänet oli pelastettu ensin ja tämän jälkeen aloitettiin maastoon jääneiden etsintä.

Alpeilla odottamaton luonnonvastus

Eräällä vaelluksella Sinisalo törmäsi odottamattomaan vastoinkäymiseen, joka sai reissaajan pelkäämään. Hän lähti kumppaneineen heinäkuussa Gran Paradison kansallispuistoon vaeltamaan, mutta he eivät tienneet, että tuona kesänä Alpeilla oli heinäkuussa vielä poikkeuksellisen paljon lunta.

Vaeltaessa vastaan tuli puro. Sinisalon mukaan puro oli normaalisti helposti ylitettävissä, mutta nyt lumien sulaessa se oli kasvanut lähinnä joeksi.

– Meidän olisi pitänyt mennä neliasteiseen veteen kahlaamaan, mutta se oli mahdotonta, sillä kainaloihin ulottuva vesi kuohui kosken lailla, Sinisalo muistelee.

Seurueella ei ollut mahdollisuutta kääntyä takaisin, sillä niin sanottu ”point of no return” oli ylitetty – he eivät ehtisi enää takaisin lähtöpaikkaansa ennen pimeän tuloa, vaan oli pakko pyrkiä seuraavalle vuoristomajalle.

Lumi oli kuitenkin muodostanut eräänlaisen sillan, joka kulki joeksi muuttuneen rotkon yli. Seurueella ei ollut mitään tietoa monen metrin korkeudessa sijaitsevan sillan lujuudesta. He kuitenkin päättelivät, että se olisi ainoa mahdollisuus jatkaa matkaa eteenpäin, joten riski oli otettava.

– Ensin kevyempi meistä ylitti sillan, ja koko ajan käden ulottuvilla oli köyttä mahdollista pelastusyritystä varten, Sinisalo kertoo.

– En ole koskaan pelännyt niin paljon kuin silloin!

Studio55.fi/ Erja Haverinen

Kuvat: Colourbox.com/ Lehtikuva

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.