Mainos

Suomalaiset ovat parantaneet lomakäyttäytymistään

Suomalaisten rellestys on vähentynyt etelään suuntautuvilla lomamatkoilla. Kovina juhlijoina tunnetut suomalaiset saavat kehuja Las Palmasissa sijaitsevan Suomen konsulaatin Maria Sorsalta.

Suomalaisturisteista ei kuule tänä päivänä kovin paljon negatiivista palautetta, mutta Maria Sorsa myöntää, että poikkeuksia toki löytyy.

– Jokainen on tietenkin lomalla ja ottaa hyvin rennosti, mutta konsulaatin tietoon tulevat yleensä tapaukset, joissa passi on hävinnyt sekä äkilliset sairaustapaukset.

– Viranomaisten tai hotellien puolelta ei ole meille konsulaattiin tullut valituksia. Matkan järjestäjillä on tietenkin vastuu omien matkalaistensa tekosista, joten tieto menee eteen päin vasta, jos he eivät saa itse selvitettyä tilannetta, Sorsa kertoo.

Hyvä kielitaito auttaa suomalaisia matkailijoita. Lisäksi matkustaminen on niin yleistä, että vieraassa maassa tullaan hyvin toimeen paikallisten kanssa.

– Kanarialla suomalaiset tulevat hyvin toimeen täkäläisten kanssa.Hyvin mallikelpoisesti suomalaiset lomailevat nykypäivänä, Sorsa kiittelee.

– Kanarian saaret ovat suosittu lomakohde, joten paikalliset ovat hyvin tottuneita turisteihin ja tietävät, kuinka toimia eri kansallisuuksien kanssa, Sorsa summaa.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.