Mainos

Joka kymmenes suomalainen matkustaa ilman matkavakuutusta

Osa suomalaisista suhtautuu matkusteluun huolettomasti, vaikka ulkomailla sattuneista onnettomuuksista tai vahingoista kerrotaan paljon julkisuudessa. Moni harrastaa lomamatkoilla riskilajeja tietoisesti – kyselyn mukaan joka kymmenes lähteekin matkaan ilman voimassaolevaa matkavakuutusta.

Vaellukset asumattomille seuduille, laite- tai vapaasukellus, kiipeilylajit tai moottoriurheilu ovat tavallisimpia niin sanottuja ekstremelajeja, joita suomalaiset harrastavat lomamatkoillaan. Normaali matkavakuutus ei korvaa lajeissa sattuvia vahinkoja.

LähiTapiolan kyselyssä jopa 39 prosenttia kyseisten lajien harrastajista kertoi ottavansa tietoisen riskin ja tietävänsä, ettei laji kuulu normaalimatkavakuutuksen korvattavien piirin. Lähes yhtä moni vastasi, ettei tiennyt harrastamansa lajin olevan normaalin matkavakuutuksen ulkopuolella. 24 prosenttia ekstremeksi tai vaaralliseksi luokiteltavaa lajia harrastaneista kertoi ottaneensa erillisen vakuutuksen, joka korvaa myös kyseisissä lajeissa sattuneet vahingot. Kesäkuussa LähiTapiolan Suunnannäyttäjät-asiakaspaneelille tehtyyn kyselyyn vastasi 430 henkilöä, joista 101 kertoi kokeilleensa jotakin normaalin matkavakuutuksen ulkopuolella olevaa lajia.

Joka kymmenes matkustaa ilman voimassa olevaa matkavakuutusta

Kyselyyn vastanneista 86 prosenttia ilmoitti, että heillä on voimassaoleva matkavakuutus koti- tai ulkomaan matkoilla. 11 prosenttia puolestaan ilmoitti matkustavansa ilman voimassa olevaa matkavakuutusta. 

Vastanneet matkailijat ovat hyvin tietoisia kotikonsteista, joilla omasta turvallisuudesta ja terveydestä voi lomakohteessa huolehtia. Kyselyssä lähes jokainen kertoo juovansa vain pullovettä matkakohteissa, joissa hanavettä ei suositella juotavaksi. Yli 70 prosenttia vastaajista pitää arvoesineet poissa näkyvistä liikkuessaan ja lähellään koko ajan, välttää liikkumista yksin pimeällä tai turvattomissa kohteissa ja ilmoittaa majoituksen ja lennot lähipiirilleen. Yli 40 prosenttia vastaajista kertoo olevansa erityisen varovaisia alkoholiin liittyvien riskien suhteen.

Syksy suosituin matkustusajankohta

Kyselyyn vastanneista 38 prosenttia pitää syksyä parhaana ajankohtana ulkomaanmatkalle. Perusteluja syysmatkailun suosiolle ovat muun muassa sää ja Euroopan lomasesongin päättyminen. Kun kotimaassa on harmaata ja sateista, Euroopassa nähdään olevan vielä lämmintä ja kesäkautta vähemmän turisteja. Vastaajista 28 prosenttia suosii talvea ulkomaanmatkojen ajankohtana.

Lähde: LähiTapiola

Kuva: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.