Mainos

Suomalainen löytöretkeilijä seikkailee viidakossa ja arktisilla alueilla – Olisiko sinusta tähän?

Suomalainen löytöretkeilijä on pelannut korttia viidakossa pääkallonmetsästäjän kanssa, melonut Tongalla valaan vieressä ja selvinnyt myrskystä Etelämantereella. Suurin vihollinen vuorilla on usein ihminen itse.

Suomalainen Patrick "Pata" Degerman on löytöretkeilijä. Hän on käynyt niin napaseuduilla, vuoristoissa kuin viidakoissakin.

– Innostus lähteä jonnekin saa usein alkunsa siitä, kun näen jonkin makean kuvan tai kuulen hienon tarinan, Pata kertoo.

Patan jalanjälki on jäänyt muun muassa Huippuvuorille, Grönlantiin, Etelämantereelle, Borneoon, Amazonakselle, Tongalle, Fijille, Tahitille, Palaulle ja Afrikkaan.

Se aivan ensimmäinen kipinä löytöretkeilyyn syttyi vaihto-oppilaana Yhdysvaltain New Englandissa vuonna 1986.

– Isäntäperheen jäsenet olivat vuorioppaita. Pitkän jankutuksen jälkeen he suostuivat ottamaan minut mukaan Mount Washingtonille. Mokasin alussa kaikin mahdollisin tavoin, mutta huomasin, että luonto on oikeasti hieno paikka. Se tarjosi sellaista haastetta, jota janosin.

Reissut voittivat siviiliammatin

Vaihto-oppilasvuoden jälkeen Pata palasi Suomeen armeijaan ja opiskelemaan. Hän hankki Taideteollisessa korkeakoulussa siviiliammatin, muttei ole koskaan harjoittanut sitä.

– Reissut veivät mukanaan. Järjestän epäkaupallisia retkikuntia ja kierrän niiden kanssa ympäri maailmaa. Lisäksi olen luennoinut matkoistani noin tuhannessa eri yrityksessä, Pata kertoo.

Extreme-reissuja ei voi järjestää ex tempore.

– Yhtä matkaa valmistellaan muutamasta kuukaudesta jopa kahteen vuoteen. Ihmisillä on työt ja perheet, joiden kanssa asiat on järjestettävä ennen lähtöä. Itse matka kestää yleensä korkeintaan reilun kuukauden.

Yksin pelottavaa

Pata on matkustanut yksin ainoastaan kerran.

– Se ei ollut kivaa. On saakelin pelottavaa ylittää railoja ilman kaveria: jos sinne putoaa, ylös ei enää pääse. Kaksin kulkiessa toinen voi aina varmistaa toista.

– Jotkut kyllä tykkäävät ottaa sellaisen äärimmäisen asenteen, että kaikki on vain itsestä kiinni. Jos mokaa, niin se on oma moka. Itse en halua ottaa sellaisia riskejä – minulla on vielä paljon tekemistä tämän pallon päällä. Sitä paitsi on kiva jakaa hienot hetket kavereiden kanssa, Pata selittää.

Arktisia hampaita ja pääkallonmetsästäjiä

Patan sydäntä lähinnä ovat arktiset seudut.

– Ne eroavat kaikista muista alueista. On upeaa kävellä kaksi–kolme kilometriä paksun jään päällä, kun eteen ilmestyy kilometrin pituisia, pystysuoria "torneja". Nuo vuoret kallistuvat hieman eteenpäin ja näyttävät aivan hampailta.

Omanlaista hohtoaan löytyy toki muiltakin alueilta.

– Kun meloin autiolla saarella Tongalla, viereeni ilmestyi pomppimaan 40 000 kiloa painava valas. Aikamoinen kokemus oli myös pelata korttia Borneon viidakossa pääkallonmetsästäjän kanssa, Pata sanoo.

Taattu dieetti

Retket ovat taattuja laihdutuskuureja.

– Kun olimme ensimmäisellä reissullamme Veikka Gustafssonin kanssa, minulta lähti 13 ja Veikalta 14 kiloa. Palatessamme olimme kuin luurangot.

Näin tapahtuu siitä huolimatta, että vuoristossa syödään neljä kertaa enemmän ruokaa kuin kotona ollessa.

– Ahmimme rasvaista lohikeittoa ja juomme öljyä. Siellä on jatkuvasti nälkä.

– Vaikka olen nyt jo sen verran vanha, että välillä tulee vähän kiloja ympärille, niin ne kaikki lähtevät, kun menemme reissuun. Yleensä palaan 4-7 kiloa hoikempana, Pata kertoo.

Myrskyn satimeen

Retkillä pitää aina varautua pahimpaan mahdolliseen säähän.

– Vietin viime helmikuussa puolitoista viikkoa teltassa Etelämantereella, kun myrsky raivosi ympärillä.

Pata kuvailee juuri Etelämannerta maailman tuulisimmaksi, kylmimmäksi ja kuivimmaksi paikaksi.

– Olen mitannut siellä 42 metriä sekunnissa puhaltavan tuulen. Olosuhteet ovat tuolloin samanlaiset kuin jos nousisi seisomaan 150 kilometriä tunnissa ajavan auton katolle. Käveleminen on hankalaa, eikä eteenpäin pääse oikeastaan kuin ryömimällä.

– Jos on hyvät varusteet ja osaa pystyttää teltan myrskyssä, sää ei muodostu ongelmaksi, Pata sanoo.

Useimmat vaarat ihmisten mokia

Pata kertoo, että yleensä retkillä tapahtuvat vaaralliset tilanteet johtuvat ihmisistä.

– Joku mokaa jotenkin. Riitaakin voi syntyä tai ryöstetyksi joutua, jos tulee vaikka köyhälle alueelle ranteessaan paikallisen ihmisen vuosipalkan arvoinen kello.

Itse vuorilla vaaroja aiheuttavat huono sää, lumivyöryt ja railot. Viidakoissa puolestaan liikkuu paljon vaarallisia eläimiä ja tauteja.

– Jos vaarat tiedostaa, niitä pystyy varomaan. Omille retkikunnilleni ei ole ikinä sattunut mitään vakavampaa, mutta samoilla vuorilla läheisissä perusleireissä ihmisiä on kuollut.

Huippu kaempana kuin näyttää

Yleisin virhe retkillä on vetää itsensä piippuun.

– Esimerkiksi vuoren huippu saattaa näyttää siltä, että se on todella lähellä, vaikka todellisuudessa matka olisi pitkä.

– Jos vartalo kylmettyy ja kädet lakkaavat toimimasta, telttaa ei saa pystyyn. Energia loppuu. Railoon putoamiset tai lumivyöryn alle joutumiset ovat harvinaisempia, mutta niitäkin sattuu.

Pääkoppa koetuksella

Pata myöntää, että oma pääkoppa on joskus ollut retkillä koetuksella.

– Niin käy, kun huomaa ylittäneensä omat rajansa ja olevansa aivan väärässä paikassa. Sitä miettii, miksi on ollut niin saakelin tyhmä.

Pakettimatkat eivät silti kiinnosta Pataa pätkääkään.

– Käyn kyllä tavallisten ihmisten tapaan vaikka Kanarian saarilla, mutta sinnekin menen vaeltamaan – en makaamaan uima-altaalle.

Seuraavat reissut ovat jo suunnitteilla.

– Olen parhaillaan Islannissa kuvaamassa luolia. Ensi vuonna lähden myös autiolle saarelle Tongalle ja toivottavasti kiipeämään Etelämantereelle.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.