Slow Travel nouseva trendi – Asiantuntijan vinkit hitaalle matkalle

Onko globaalissa maailmassa enää mitään nähtävää? Asiantuntijan mukaan on. Nousussa on slow travel eli verkkainen matkailu, jossa oleellista on matka eikä määränpää, ja matkan yksityiskohtiin paneutuminen.

Symbolitutkija ja matkaopas Liisa Väisänen kertoo Studio55.fi-ohjelmassa, että olemme jo nähneet pintaraapaisun koko maailmasta. Kun maailman kartta on piirretty, globaali trendi on hiipunut: nyt halutaan nähdä vähemmän asioita ja paneutua verkkaisesti näkemäämme.

– Verkkaisuus ei ole kiinni ajasta. Voi olla viidenkin minuutin verkkainen hetki, Väisänen avaa käsitettä.

– Globaali suuntaus ei ole enää samalla tavalla muodikasta kuin ennen.

Väisäsen mukaan matkustamisen todellinen ideologia piilee historiassa ja perinteinen "apostolinkyyti" on paras tapa tehdä matkaa, jos siihen haluaa todella keskittyä. Muita verkkaiseen matkailuun soveltuvia liikennevälineitä ovat polkupyörä, jokilaivat ja juna.

– Kävellessään ihminen näkee, kuulee ja haistaa kaikkein eniten, Väisänen perustelee.

Halvat lennot ympäri maailman ovat toki kasvattaneet matkailijoiden taloudellista tasa-arvoa, kun Kanarianmatka ei ole enää harvojen rikkaiden huvi. Väisänen kehottaa kuitenkin pakettihinnan tuijottamisen sijaan pohtimaan, mitä hinnalla todella saa.

– Siinä ei ole mitään järkeä, että menee Louvren museoon, ihmettelee hetken Mona Lisan pienikokoisuutta ja jatkaa eteenpäin.  Sen kuvanhan olisi voinut katsoa kirjasta! Sen sijaan pitäisi syventyä ja miettiä: "Tässähän on ensimmäisen kerran maailman taidehistoriassa käytetty häivytystekniikkaa!" Mieluummin vähän ja kunnolla kuin paljon ja nopeasti.

Massaturismi on eräänlainen verkkaisen matkailun vastakohta. Väisänen painottaakin verkkaisen matkailun eettisyyttä. Matkaa tulisi tehdä määränpään paikallisten kanssa vuorovaikutteisesti sen sijaan, että heitä käytettäisiin hyväksi.

– Kun sanakirjoihin ilmestyi 1800-luvulla sana tourist, se tarkoitti oudosti käyttäytyvää englantilaisia. Emme haluaisi olla oudosti käyttäytyviä englantilaisia, vaan matkakumppaneita siinä kohteessa, jonne menemme.

 

Minne mennä verkkaiselle matkalle? Väisäsen vinkit lähetyksessä.

Verkkaista matkailua. 26:32

Lue myös:

    Uusimmat