Mainos

Saitko veronpalautuksia? Näihin kohteisiin kannattaa matkustaa

Oletko yksi niistä onnekkaista, jonka tilille kilahtaa veronpalautuksia torstaina 3. joulukuuta? Sitten sinulla on täydellinen syy varata matka johonkin näistä suosituista kaupungeista. Momondo listasi viisi kohdetta, joihin erisuuruisilla veronpalautuksilla voi matkustaa tammikuussa.

Verohallinnon mukaan vuonna 2014 suomalaiset saivat veronpalautuksia keskimäärin 658 euroa, ja tälläkin summalla pääsee jo pitkälle.

– Tutkimustemme mukaan suomalaiset käyttävät mielellään rahaa matkailuun, kertoo Momondon Suomen maajohtaja Minttu Oramaa.

– Kansainväliseen kyselyymme vastanneista suomalaisista lähes joka viides kertoi matkustamisen oleva mieluisa kulutuskohde. Matkustaminen ei aina vaadi valtavia summia, ja pienemmälläkin veronpalautuksella voi hyvin tehdä mukavan viikonloppureissun ulkomaille.

100 € – Riika, Latvia

Niille, jotka matkustavat budjetilla eivätkä kaipaa aurinkoa tai lämpöä, Riika on tammikuussa oikea unelmakohde. Lumoava vanhakaupunki ja tuhti, kotoisa latvialainen ruokakulttuuri tekevät Riiasta yhden Euroopan nousevista trendikohteista. Tammikuussa Riian talvisesta ihmemaasta voi nauttia rauhassa ilman turistipaljoutta.

300 € – Lissabon, Portugali

Jos haluat vaihtaa talvitakin hetkeksi hieman kevyempään, suuntaa matkasi kohti Portugalia ja aina yhtä ihanaa Lissabonia. Kesäisin Lissabonin lämpötilat kohoavat välillä liiankin korkealle, mutta talvella voit vapaasti tutustua kaupungin perinteikkäisiin kahviloihin ja laadukkaisiin museoihin ilman turhaa hikoilua. Lissabon on myös täynnä tunnelmallisia baareja ja ravintoloita, joiden hintataso ei kuitenkaan huimaa päätä.

500 € – Reykjavik, Islanti

Jos viihdyt hyvin Suomen talvisessa ilmastossa mutta kaipaat silti vaihtelua elämään, Reykjavik sopii juuri sinulle. Islannin pääkaupungista löytyy sekä lämminhenkistä yöelämää että riehakasta talviurheilua. Hallgrímskirkjan eli Hallgrímurin kirkon huipulta avautuu mahtava panoraamanäkymä Reykjavikin keskustaan. Talvella pääsee myös ihailemaan valaita laivan kannelta lämpimään haalariin pukeutuneena.

700 € – Orlando, Florida

Useista huvipuistoista ja seikkailupuistostaan tunnettu Orlando on lapsiperheen unelmakohde. Vierailemalla kaupungissa sesongin ulkopuolella tammikuussa voi kuitenkin välttää jopa usean tunnin jonot vuoristoratoihin, ja matka- ja hotellihinnatkin pysyvät usein maltillisempina. Tammikuussa myös sää on Floridassa lempeämpi. Jos huvipuistot eivät innosta, Orlando tarjoaa myös räikeän yöelämän ja paljon shoppailuvaihtoehtoja esimerkiksi lukuisissa tehtaanmyymälöissä.

1 000 € – Kuala lumpur, Malesia

Kuala Lumpurissa sää on tasaisen lämmin läpi vuoden, joten huonoa aikaa vierailulle ei ole. Malesian pääkaupunki on raikas kulttuurien sekamelska, täynnä niin teknologiaa kuin vanhoja perinteitäkin. Kuala Lumpurissa kaupunki kohtaa trooppisen luonnon, ja tekemistä riittää koko perheelle vaikka pidemmäksikin aikaa. Kuala Lumpur tarjoaa muotia, kulttuuria, perinteitä ja herkullista ruokaa melkeinpä jokaisesta aasialaisen keittiön nurkkauksesta.

Hintatiedot perustuvat momondo.fin kautta haettuihin lentoihin ja hotelleihin, joiden hinnat on tarkistettu 24. marraskuuta 2015, ja joiden matkustusaika sijoittuu 13.–20.1.2016 välille.

Lähde: Momondo

Miksi luontoelämykset houkuttelevat matkailijoita? Katso MTV Uutisten juttu huhtikuulta 2015!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.