Mainos

Riiassa riittää nähtävää

Latvian pääkaupunki Riika on Baltian suurin kaupunki. Inguna Zigure neuvoo, mitä Riiassa kannattaa nähdä ja kokea.

Ympäristö ja nähtävyydet

Vanha Riika eli Vecriga on kaupungin tärkein nähtävyys.

Riian arkkitehtuurinen ilme on näkemisen arvoinen. Kaupungissa on huomattavan paljon jugendrakennuksia sekä puuarkkitehtuuria. Esillä ovat myös gotiikka, barokki ja klassismi.

Riian lukuisat puistot muodostavat kaupungille keuhkot. Keskusta-aluetta kiertää lisäksi rauhallisesti virtaava kanava.

Puistoalueen keskeinen maamerkki on Vapauden muistomerkki, joka pystytettiin vuonna 1935 itsenäisen Latvian kunniaksi.

Rautatieaseman lähellä sijaitseva kauppatori on Euroopan suurimpia markkina-alueita. Torin isot hallit rakennettiin alkujaan ensimmäisen maailmansodan Zeppelinin ilmalaivoja varten.

Kulttuuri

Riian Kansallisoopperaa pidetään yhtenä Euroopan parhaista ooppera- ja balettitaloista. Hienojen esitysten ohella itse rakennus on arkkitehtuurisesti näyttävä. Talo on rakennettu vuosina 1860-1863.

Musiikilla on keskeinen osa Latvian kulttuurissa. Paikalliset muusikot ja säveltäjät ovat menestyneet myös maailmalla. Latvialaisen säveltäjän Raimonds Paulsin laulu Miljoona ruusua on tuttu myös suomalaisille.

Latvian laulu- ja tanssijuhlat vetävät yleisöä paikalle kansainvälisten urheilutapahtumien lailla. Maan kuorolaulajien parhaimmisto kokoontuu joka viides vuosi Riiassa järjestettäville laulu- ja tanssijuhlille. Viikon kestävissä juhlissa taitojaan esittelee myös 13 000 tanssijaa.

Unesco lisäsi vuonna 2003 Latvian, Liettuan ja Viron laulujuhlat maailmanperintölistan ainutlaatuisten kulttuuri-ihmeiden joukkoon.

Ruoka ja juoma

Riiasta löytyy runsas valikoima sekä elegantteja ravintoloita että muodikkaita kahviloita. Juomapuolella nauti esimerkiksi paikallista olutta. Kokeilemisen arvoinen on myös Riian musta balsami.

Apteekkari Abraham Kunz kehitti vuonna 1752 juoman tarkoin varjellun reseptin. Tämä alkoholijuoma valmistetaan useista yrteistä. Sen sanotaan pelastaneen Katariina Suuren kuumeesta, kun hän vieraili Latviassa. Aineella hoitunee suomalainen flunssakin!

Ostokset

Parhaat tuliaiset löytyvät Vanhasta kaupungista sekä bulevardien varrelta. Niistä löytyy lukuisia pieniä putiikkeja ja erikoismyymälöitä. Erityisesti keramiikka, nahkatuotteet, puulelut, liinavaatteet ja meripihkakorut ovat turistien suosiossa.

Käsityöliikkeistä ja gallerioista kannattaa ostaa paikallisten mestareiden tekemiä metalli-, puu- ja meripihkaesineitä sekä pellava- ja villa-asusteita. Suomalaisrouvien matkaan tarttuu Latviasta myös paljon kenkiä.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.