Kiehtova ja kaoottinen Intia on elämys, mutta usein myös kulttuurisokki. Virpi Hämeen-Anttila on matkustanut paljon Intiassa, ja tietää, mihin matkailijan on siellä syytä varautua.
– Intia ei ole minihamemaa. Siellä ei kannata olla kauhean avoimesti pukeutunut. Tämä pätee sekä naisiin että miehiin, Virpi Hämeen-Anttila neuvoo Intian-matkaa suunnittelevia.
Väljää, järkevää pukeutumista kannattaa suosia jo paahtavan auringonpaisteenkin takia.
Matkailijan on hyvä tietää, että paikalliset miehet eivät mielellään kättele naisia. Intiassa tervehditään laittamalla kädet yhteen rinnan eteen. Namaste-tervehdys on hyvä osata, vaikka hindi ei muuten sujuisikaan.
– Hintatasosta kannattaa ottaa selvää, ettei tule riksakuskin nylkemäksi, Hämeen-Anttila muistuttaa.
– Köyhän riksakuskin mielessä kaikki länsimaalaiset ovat miljonäärejä, joten perittävät hinta voi olla huimasti korkeampi kuin mitä kyyti todellisuudessa kustantaisi.
Hyvät polvet ja pitkä pinna ovat tarpeen
Intia on tunnettu turistien ruokamyrkytyksistä, ja Hämeen-Anttila kehottaakin juomaan vain keitettyä, pullotettua vettä ja välttämään esimerkiksi kuorittuja hedelmiä.
Myös saniteettitilat poikkeavat totutusta. Hämeen-Anttilan mukaan hyvät polvet ovat reissussa tarpeen, sillä vessan virkaa toimittaa usein reikä lattiassa.
Rennosti kannattaa Intian matkalla ottaa muutenkin. Hämeen-Anttilan mukaan tiukkapipoiset eivät Intiassa pärjää.
– Ota aikaa. Intiassa on paljon ihmisiä joka paikassa ja ruuhkia. Älä lähde viime tipassa mihinkään, hän neuvoo.
– Intia on rentojen ihmisten maa. Ota se avoimin mielin vastaan.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuvat Colourbox
Uusimmat
-
20:11
Saako parvekkeella grillata? Tästä syystä kieltäminen olisi yhtä tyhjän kanssa
-
20:10
Stubb: En näe valuvikaa suomalaisessa tiedustelussa
-
20:01
Prinssi Harry palasi taas kotimaahansa – muttei tapaa syöpähoitojen keskellä olevaa isäänsä kuningas Charlesia
-
20:00
Meksikon turistikuolemat järkyttävät – reppureissaaja, tarkkana näissä suosikkikohteissa!
-
20:00
Kuorma-auto ja traktori kolaroivat Urjalassa – ajoneuvoonsa puristuksiin jäänyt traktorikuski loukkaantui vakavasti
-
19:56
Eduskuntaan tehtiin historiallinen kotietsintä, kun Tony Halme ampui kotonaan – Timo Vornasen kohdalla toimittiin toisin
-
19:50
EU-maat sopuun Venäjän jäädyttyjen varojen kohtalosta
-
19:38
Asiantuntijat huolestuivat lainrikkomuksista vanhustenpalveluissa: "Todella huono tilanne"
-
19:30
Pankit tahkoavat huipputuloksia asuntovelallisten kustannuksella – näin suuren korkoon on syytä varautua
-
19:30
Windows95manin viisuesityksessä elintärkeässä roolissa on yllättävä henkilö: "Yksi tehtävistäni on kriittisten alueiden peittely"
-
19:27
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut kansanedustaja Lintilä: "Alkoi savun haju olemaan voimakkaampi ku pääsiäiskokolla"
-
19:15
Tapparan kultajoukkueessa käy kato – lisää pelaajia suuntaa muille maille
-
19:12
Maraboun suklaalevyjä vedetään myynnistä
-
19:05
Grease-tähti Susan Buckner on kuollut
-
19:01
Miksi helatorstaita vietetään?
-
18:45
Luokkatovereitaan ampunut tutki kouluampumisia kuukausia – lähisukulainen teki pysäyttävän havainnon tekoaamuna
-
18:24
Ott Tänakilta vaaditaan superonnistumista, mutta pelko on puserossa – "Töitä on edessä"
-
18:14
Nasan pysäyttävä video näyttää, miltä tuntuu matkata mustan aukon sisälle
-
18:06
Toimittajalta paljastus kulisseista: Näin Euroviisujen mediatilassa reagoitiin Windows95manin esitykseen
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
Lataa lisää