Mainos

Oppaan vinkit Egyptiin: Nämä kohteet on nähtävä

Melkein kymmenen vuotta Egyptissä työskennellyt kohdepäällikkö Niina Varjonen kertoo, mitä maan nähtävyyksiä ei kannata sivuuttaa.

Gizan pyramidit

Kun menin ensimmäisen kerran Egyptin pyramideille työtehtävässä, istahdin retken jälkeen pyramidien ja sfinksien edessä olevaan kahvilaan. Katsellessani sitä maisemaa ajattelin: "voiko olla totta, että nautin iltapäiväkahvit tällaisessa paikassa?".

Moni ihminen sanoo, että Egyptin pyramidit on nähtävä ainakin kerran elämässä. Vaikka sinne on pitkä bussimatka, se on sen arvoinen. Kukaan pyramideille päässyt ei ole pettynyt näkemäänsä.

Pyramidien mahtavuuden ymmärtää vertauskuvien kautta. Niihin käytetyllä kivimäärällä voisi rakentaa kaksi metriä korkean muurin koko Ranskan ympäri. Tai jos ne olisivat sisältä onttoja, niiden sisään mahtuisi Pietarin kirkko.

Kairo

Kairo ei ole varsinaisesti kaunis kaupunki, mutta se on hyvin vaikuttava. 20 miljoonan ihmisen katuvilinässä näkee sekaisin niin tuliteriä kuin hädin tuskin kasassa pysyviä ikivanhoja autoja, kameleita, aaseja ja jalankulkijoita.

Vaikka liikennettä on paljon, se soljuu koko ajan eteenpäin eikä takkua, kuten Helsingin keskustan iltapäiväruuhkissa. Elämän syke tekee vaikutuksen. Kun Kairoon saavutaan, oppaankaan on turha puhua mitään yleisiä asioita – on vain kommentoitava sitä, mitä ikkunasta näkyy.

Niilin risteily

Niilin risteilyt houkuttavat erityisesti iäkkäämpää väkeä. Siellä voi viettää vaikka viikon samassa hytissä tarvitsematta siirtää tavaroita koko ajan.

Risteilyllä korostuu Egyptin rikas historia. Uutta nähtävää riittää joka päivälle. Toisella puolella jokea pikkupojat juoksevat pitkin joentörmää ja vilkuttavat, toisella naiset pesevät pyykkiä… Maisema on vihreää ja kuin Sinuhesta tuttua.

Kun laiva rantautuu, nähtävyyksille ajetaan 10–15 minuutin ajan. Alukselle palatessa matkaa voi jatkaa kannella viilentävän juoman parissa. Määränpääkin on kiehtova: Luxorista Assuaniin matkustaessa pääsee lopulta näkemään muun muassa hotellin, jossa Agatha Christie kirjoitti kirjojaan. Huonompikin liikkuja tavoittaa helposti 1920–1930-lukujen tunnelman.

Siinain erämaa

Moni ajattelee, että erämaassa on väritöntä ja ankeaa. Siinain erämaa on kuitenkin kaikkea muuta! Siellä on paljon mineraaleja ja värejä lilasta keltaiseen ja vihreään. Itse jaksan innostua niistä aina uudestaan.

Pyhän Katariinan luostari

Monikaan ei tunne Pyhän Katariinan luostaria, joka on itse asiassa maailman vanhin jatkuvasti toiminnassa ollut ja edelleen toimiva luostari. Se on perustettu 1700 vuotta sitten.

Koko paikka on erittäin jylhä. Luostari sijaitsee aivan Mooseksen vuoren kupeessa – juuri siellä, missä Mooses sai kymmenen käskyä. Raamatun historia ja legendat itsestään Katariinasta värittävät paikkaa.

Punainenmeri

Punaisenmeren maailma on aivan käsittämätön, eikä sen kokeakseen tarvitse olla sukeltaja. Snorklaamalla kuka tahansa uida osaava pääsee osalliseksi vedenalaista maailmaa, jossa kalat uivat aivan käsivarsien ympärillä ja korallit lähes hipovat vatsaa.

Snorklatessa ei kuulu kuin oma hengitys. Raidalliset, pilkulliset ja käyränokkaiset kalat kilpailevat keskenään syvänsinisessä vedessä. Olen joskus snorklatessani nauranut ääneen ja vetäissyt vahingossa vettä snorkkeliputkeen. Se on puhdasta onnellisuutta.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Niina Varjonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.