Mainos

Oletko kuullut näistä? Tässä ovat maailman erikoisimmat saaret

Toiset näistä saarista ovat palvelleet vankiloina, toiset hiilikaivoksina – jotkut ovat nykyään virkistysalueita, joihinkin on pääsy kielletty. Mutta minne on rakennettu hiekkaa kärräämällä maapallon muotoinen saarirykelmä?

Bouvet – maailman syrjäisin asumaton saari

Eteläisellä Atlantilla sijaitsevalla Bouvetin saarella eivät elä kuin sammalet, hylkeet, merilinnut ja pingviinit. Suurimmaksi osaksi jäätiköstä koostuvalle saarelle kätkeytyy silti mysteerejä.

Aikaisten havaintojen mukaan vieressä olisi ollut ennen toinenkin saari, mutta enää siitä ei näy jälkeäkään. 1960-luvulla saarelta puolestaan löytyi hylätty pelastusvene – ilman matkustajia. Satelliittikuvissa saaren ympärillä näkyy aina outoja sääilmiöitä.

Alcatraz – vangit hoitivat lapsia

Keskellä San Franciscon lahtea sijaitseva saari on toiminut majakkana, armeijan linnoituksena, sotilasvankilana ja valtiollisena vankilana. Lopulta vuonna 1963 se muutettiin kansalliseksi virkistysalueeksi.

Yhdysvaltain armeija piti paikkaa erinomaisena vankilalle, sillä se sijaitsee eristyksissä keskellä lahtea kylmän veden ja voimakkaiden merivirtojen ympäröimänä.

Enimmillään saarella oli 300 vankia. Vastoin karua mainettaan Alcatraz ei ollut kovin raskaasti vartioitu, vaan vangit tekivät normaaleja työtehtäviä ruoanlaitosta ja siivoamisesta jopa henkilökunnan lasten vahtimiseen.

Gunkanjima – matkustus kielletty autioon kaupunkiin

Japanin rannikolla sijaitseva Gunkanjiman saari on suorastaan aavemainen, vaikka vielä 1970-luvulla se kuhisi elämää. Saarelle rakennettiin Japanin ensimmäinen suuri betonirakennus, johon majoitettiin paikallisen hiilikaivoksen työntekijät perheineen.

Kun hiilikaivoksia alettiin sulkea, myös Gunkanjiman saarelta lähtivät ihmiset, ja se autioitui. Nyt matkustaminen saarelle on kielletty, ja merenkävijöitä tervehtivät vain korkealle nousevat yksinäiset ja karut betoniseinät.

The World – maapallon muotoon louhittu keinotekoinen saaristo

Dubain rannikon edustalle on rakennettu maapallon muotoinen, eri mantereita imitoiva 300 saaren rykelmä. Merestä esiin kaivetulla hiekalla on saatu aikaan noin 9 kilometriä pitkä ja 4 kilometriä leveä keinotekoinen saaristo.

Rantaviivaa The Worldin kaikilla saarilla on yhteensä 232 kilometriä. Projektiin upotettiin 14 miljardia dollaria. Saarten hinnat vaihtelevat 15 miljoonasta dollarista 50 miljoonaan – onpa kaupan ollut myös 250 euron arvoinen pala paratiisia.

Tristan da Cunha – maailman syrjäisimmälle asutulle saarelle ei haluta ulkopuolisia

Muutamia satoja kilometrejä Etelä-Afrikan rannikolta sijaitsevalle Tristan da Cunhalle ei pääse kuka tahansa: ulkopuoliset eivät saa ostaa maata tai jäädä asumaan saarelle.

Noin 240 ihmisen maaläntillä asukkailla on vain seitsemän sukunimeä, ja he ovatkin kaikki sukua toisilleen. Kaikki myös viljelevät maata ja kasvattavat karjaa, mutta maat ovat yhteisomistuksessa. Karjan suuruutta kontrolloidaan tiukasti, jotta hyvinvointi ei kasautuisi vain rikkaille perheille.

Tärkeimmät tulonsa saari saa ulkomailta myymällä hummereita sekä postimerkkejä ja kolikoita keräilijöille.

Kuvat: Colourbox.com, Getty Images

Lähde: www.amolife.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.