Nyt tulee 3G-matkailu – Isovanhemmat ja lapset yhdessä lomille

Matkanjärjestäjät kertovat, että isovanhemmat lähtevät yhä useammin matkalle lastensa ja lastenlastensa kanssa.

– Olemme huomanneet lomailijoiden keskuudessa selvän trendin, jota kutsumme 3G-matkailuksi. Englanninkielisestä sanasta generation (sukupolvi) tuleva ilmaisu kertoo siitä, että matkalle lähdetään yhä useammin kolmessa sukupolvessa, Finnmatkojen tiedottaja Leena Seppänen sanoo.

Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Annina Metsola on huomannut saman ilmiön.

– On aivan ihanaa, että isovanhemmat matkustavat lasten ja lastenlasten kanssa. Tällaisessa kokoonpanossa jokainen saa välillä omaa aikaa. Samassa hotellissakin on usein erikseen alueita niin lasten temmeltämistä kuin aikuisempaa tenniksen pelaamista tai rauhallista drinkin nautiskelua varten, Metsola sanoo.

– Hienoa on myös, että tällä tavalla yhdessä matkustettaessa kohteen näkee ikään kuin kolmen silmäparin kautta, Metsola lisää.

Seppänen kertoo, että isot perhehuoneet ovat kysyttyjä 3G-matkailijoiden keskuudessa.

– Kolmen sukupolven lomailijat majoittuvat mielellään tilavissa bungaloweissa tai huviloissa, Metsola vahvistaa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat