Nämä tähdet ovat kunnostautuneet myös toisessa työssä − tiesitkö kaikki?

Monella julkisuudenhenkilöllä on olemassa kakkostyö, vaikka pikkurahan puutteesta tuskin on kyse.

Toiset ovat haikailleet alkuperäisen kutsumuksensa tai lapsuudenunelmansa perään. Osa on puolestaan uskonut siihen, että pystyy mihin vain. Lue, mitä julkimot ovat tehneet oman työnsä lisäksi.

Arnold Schwarzenegger tuli tunnetuksi toimintaelokuvien näyttelijänä, mutta vuonna 2003 mies haki Kalifornian kuvernööriksi. Schwarzenegger voitti vaalit, ja hänet valittiin uudelle kaudelle vielä vuonna 2006.

Beatles-kitaristi George Harrison perusti elokuvien tuotantoyhtiön sen jälkeen, kun hänen uransa Beatlesissa oli ohi ja soolourakin alkoi olla hiipumaan päin. Tuotantoyhtiö teki elokuvia, joita muuten ei olisi julkaistu.

Työtä hyvän asian puolesta

Näyttelijä Jackie Chan osallistui Kiinan maanjäristyksen pelastustöihin vuonna 2010. Mies oli jo aikaisemmin lahjoittanut varojaan hyväntekeväisyyteen, mutta maanjäristyksen jälkeen hän alkoi tositoimiin. Chan alkoi henkilökuntansa avustuksella kerätä kokoon maanjäristysalueella tarvittavia tarvikkeita ja lähti Yushuun, Kiinaan, auttamaan uhreja.

– Menin suoraan töihin ja aloin jakaa vettä, öljyä ja riisiä perheille. Hyvän tekeminen tekee minusta onnellisimman ihmisen, Jackie Chan on sanonut.

Näyttelijä George Clooney on yksi avokätisimmistä julkkiksista Hollywoodissa. Hän on työskennellyt Sudanin ihmisoikeusrikkomuksien lopettamiseksi ja keskittänyt voimansa auttaakseen köyhyydestä kärsiviä. Clooney on myös käynyt alueella itse ja keskustellut raiskauksen ja kidutuksen uhrien kanssa.

George Clooney perusti myös hyväntekeväisyysjärjestön yhdessä Ocean's 11 -elokuvan kanssanäyttelijöidensä kanssa. Lisäksi hän on lahjoittanut miljoonia dollareita Sudaniin YK:n Maailman ruokaohjelman kautta.

Näyttelijä Angelina Jolie nimettiin vuonna 2001 YK:n Hyvän tahdon lähettilääksi. Jolie on käyttänyt tähteyttään hyväksi levittääkseen tietoisuutta etenkin Afrikan maiden pakolaisten ahdingosta. Jolie on matkustanut tutustumaan muun muassa Tansanian, Namibian ja Kambodzan pakolaisleireihin ja vastaanottokeskuksiin.

Taiteellisia taipumuksia

Ringo Starr alkoi tehdä taidetta tietokoneella 90-luvun loppupuolella. Taide toi sisältöä keikkailuelämään ja hotelli-iltoihin miehen ollessa tien päällä. Starrin taidetta esitellään galleriassa, joka sijaitsee Santa Monican kaupungissa Yhdysvalloissa.

Edesmennyt laulaja Frank Sinatra teki musiikin ohella myös taidetta. Hän näytti taideteoksiaan pitkän aikaa vain perhepiirilleen. Vuonna 1991 kuitenkin julkaistiin kirja A Man and His Art − Frank Sinatra.

Taide oli John Lennonin ensirakkaus. Hän alkoi maalata jo ennen kuin edes omisti kitaraa. Lennon opiskeli Liverpoolin taideinstituutissa kolme vuotta, ennen kuin Beatles työllisti hänet kokopäiväisesti.

Miehen kuoleman jälkeen Yoko Ono alkoi julkaista Lennonin tärkeimpiä maalauksia. Niitä on nykyään esillä galleriassa Laguna Beachilla, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Ravintoloitsijoita

Muun muassa Pop-tähti Britney Spears on kokeillut siipiään ravintoloitsijana. Tähti avasi vuonna 2002 ravintolan, joka oli erikoistunut eteläisiin ruokiin. Ravintola kuitenkin ajautui vaikeuksiin, ja se suljettiin jo vuonna 2003.

Painija Hulk Hogan perusti Pastamania-ravintolan, jossa tarjoiltiin hiilihydraateilla varustettua pikaruokaa. Ravintola ei kuitenkaan menestynyt edes Hulkin fanien keskuudessa.

Legendaarinen näyttelijä Paul Newman aloitti näyttelemisen ohella sivubisneksen 80-luvulla. Newmanin mukaan kyseessä oli "vitsi joka lähti käsistä". Newman lähti elintarvikebisnekseen, ja tänä päivänä Newman's Own valmistaa salaattikastikkeita, pakastepitsoja ja popcornia, jopa viiniä. Yritys on antanut lähes 300 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen.

Studio55/Siiri L'Ecuyer

Lähteet: www.supanet.com, www.careeroverview.com, www.zimbio.com , www.un.org, www.looktothestars.org, http://asianfanatics.net, http://golosangeles.about.com, www.gallery-319.com, www.jackgallery.com, www.lennonart.com/pages/artist.php

Lue myös:

    Uusimmat