Nämä asiat lentokapteenisi haluaisi sinun tietävän

Woman's Day -nettilehti kurkisti lentokoneen ohjaamoon ja selvitti, millaista lentäjän työ oikeasti on. Pilotit kumoavat monta lentämiseen liittyvää myyttiä.

1. Turbulenssi on inhottava, muttei vaarallinen

Lentäjät vakuuttavat, ettei turbulenssi ole vakavimpia huolenaiheita lentämisessä. He näkevät turbulenssin enemmän mukavuus- kuin turvallisuusasiana.

Ilmakuopat huolestuttavat matkustajia, koska yleisen uskomuksen mukaan pomput voivat hajottaa koneen. Niin ei voi mitenkään tapahtua. Lentokoneet on valmistettu kestämään äärimmäisiä olosuhteita. Useimmat pilotit eivät ikinä edes tule lentämään niin vaikeissa olosuhteissa kuin mitä kone kestäisi.

Harvoissa tapauksissa matkustaja loukkaantuu turbulenssissa. Syynä on yleensä se, että asiakas on laiminlyönyt käskyn kiinnittää turvavyön. Hän on lyönyt päänsä tai nyrjäyttänyt nilkkansa kävellessään ympäri konetta pomppujen aikana.

2. Nousussa on riskinsä, mutta ne ovat pienet

Lentäjät eivät tule ikinä sanomaan, että lentäminen olisi turvatonta. Silti he myöntävät, että nousu on lennon kriittisin vaihe. Kone on painava ja täynnä polttoainetta, vauhti on suhteellisen hidas ja moottorit käyvät täysillä. Moottorivika heti nousun jälkeen vaatii pikaista tilanteenhahmotusta. Sen takia moottorivikatilanteita harjoitellaan lentosimulaattorissa puolen vuoden välein. Tositilanteita sattuu onneksi harvoin.

3. Perämiehet eivät ole kapteeneita huonompia

Ajatus siitä, että ensimmäinen perämies on oppipoika, ei voisi olla kauempana todellisuudesta. Perämiehet ovat täysin oppineita pilotteja ja pystyvät toimimaan kaikissa tehtävissä, myös onnettomuustilanteissa. Ainoa ero kapteeniin on se, että kapteenilla on vastuu ja määräysvalta lennon aikana.

4. Lentäjät eivät työskentele saman porukan kanssa joka lennolla

Lentäjät voivat työvuorotoiveissaan pyytää työtovereikseen tiettyjä henkilöitä, mutta useimmat kapteenit ja perämiehet eivät tunne toisiaan ennestään. Voi olla, että he ovat tavanneet vasta samana päivänä tai viikolla.

Vaikka kapteeni kuulostaa hyväntuuliselta kaiuttimessa, ilmapiiri ohjaamossa saattaa olla jännittynyt. Joskus ihmiset eivät vain tule toimeen keskenään. Eräs lentäjä kertoo, että lentäminen epämiellyttävän kollegan kanssa tarkoittaa tuntien hiljaisuutta lennon aikana.

Huolimatta siitä, mitä kapteeni ja perämies toisistaan ajattelevat, molemmat noudattavat määrättyä työjärjestystä. Riitatilanteissa kapteeni sanoo aina viimeisen sanan.

5. Ilmassa lentäjien katse ei ole liimautunut tuulilasiin

Kun lentokone on päässyt lentoreitilleen, lentäjien ei tarvitse tuijottaa haukkana horisonttiin. Sen lisäksi, että pilotit ovat yhteydessä lennonjohtoon ja tarkkailevat lentokonetta, he saattavat lukea sanomalehteä tai täyttää sanaristikoita. Oheistoiminta auttaa lentäjiä pysymään hälytysvalmiina hiljaisena aikana.

Kirkkaalla säällä lentäjät saattavat peittää ikkunat tarkoituksellisesti kartalla tai sanomalehdellä. Autopilotin ohjatessa konetta lentäjien ei tarvitse tuijotella ikkunasta ulos ennen kuin vasta hiukan ennen laskeutumista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ohjaamo jätettäisiin valvomatta. Pitkillä lennoilla henkilökuntaa enemmän, jotta kukin voi levätä vuorollaan.

6. Myös lentäjien palkat vaihtelevat

Lentäjien palkoista kulkee kahdenlaisia huhuja. Toisten mukaan lentäjät ovat alipalkattuja ja toisten mukaan ylipalkattuja. Mutta kuten muissa ammateissa, lentäjien palkat vaihtelevat työnantajan ja työvuosien mukaan.

Sinänsä on sama, minkä yhtiön koneilla lentää, sillä kaikki lentoyhtiöt toimivat samojen sääntöjen mukaan. Alueellisen lentoyhtiön pilotit nousevat ja laskeutuvat neljästä kuuteen kertaan päivässä. Suuren lentoyhtiön lentäjä sen sijaan laskeutuu vain pari kertaa päivässä. Mitä enemmän kokemusta kertyy, sitä enemmän lentäjät saavat varmuutta.

7. Autopilotti ei koskaan korvaa oikeaa lentäjää

Suurimpi lentämiseen liittyviä väärinkäsityksiä on se, että lentämisen voi jättää autopilotin huoleksi. Autopilotin tarkoitus on auttaa navigoinnissa ja vauhdin säätelyssä sekä tehostaa lentäjän työtä. Lentokoneet ovat hyvin erilaisia ja jokainen vaatii erityisen koulutuksen.

8. Lentokoneen henkilökunta inhoaa myöhästymisiä yhtä paljon kuin matkustajat

Matkustajat eivät ole ainoita, joita ärsyttävät lentojen myöhästymiset ja porttien vaihdot. Lentoyhtiöt eivät tee porttimuutoksia hetken mielijohteesta, vaan jokainen muutos teettää enemmän työtä lentoyhtiöllä kuin matkustajilla.

Niin tarjoilupalvelu, mekaniikka, tankkausautot, matkatavaroiden käsittelijät kuin lentohenkilökunta joutuu muuttamaan aikatauluaan. Lentokone täytyy tarkistaa yhden ylimääräisen kerran, kun lento on ollut myöhässä sään tai ylimääräisten turvatarkastuksen vuoksi.

Huhujen mukaan lentäjät nauttivat myöhästymisistä, koska he saavat lisää palkkaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Lentäjät suosivat aikataulun mukaisia lähtöjä ihan yhtä lailla kuin matkustajatkin.

9. Matkustajien tulee oikeasti sammuttaa kännykät

On epätodennäköistä, että matkapuhelimen signaali häiritsee lentokoneen laitteita tai tiedonsiirtoa. Lennon aikana puhelimen pitäisi kuitenkin olla joko kokonaan pois päältä tai lentoasetuksella, jolloin voi kuunnella musiikkia tai ottaa kuvia.

Kaikki sähköiset laitteet pitäisi sammuttaa ja panna pois käsistä nousun ja laskun ajaksi turvallisuussyistä. Esimerkiksi kannettava tietokone on matkatavara ja vaarana on, että kiihtyvyyden äkkiä muuttuessa se lentää jotakuta päin. MP3-soittimet pyydetään panemaan pois sen takia, että matkustajat kuunteluisivat turvallisuusohjeita musiikin sijasta.

Lähde: www.womansday.com

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös MTV3.FIn Matkailu-sivuilta:

Lue myös:

    Uusimmat