Milloin Helsinki-Vantaalla on pisimmät jonot? Ennakoi ruuhkahuiput

Helsinki-Vantaalta lähtevä lentomatkustaja joutuu pisimpiin lähtöselvitys- ja turvatarkastusjonoihin yleensä perjantaina aamulla tai iltapäivällä. Lauantai on päivistä hiljaisin.

– Turvatarkastuksessa on tyypillisesti nähtävissä kaksi ruuhkapiikkiä päivässä. Aamuliikenteen piikki on tyypillisesti siinä puoli kuuden–kahdeksan välillä. Iltapäivän piikki, joka näkyy erityisesti kakkosterminaalissa, alkaa kahden jälkeen ja kestää noin neljään–puoli viiteen, Helsinki-Vantaan apulaisjohtaja Heikki Koski Finaviasta sanoo.

Lähtöselvitykset eivät ole Finavian hallinnoiman lentoaseman vaan lentoyhtiöiden vastuulla, mutta Koski tietää kertoa, että niissä ruuhkat ilmenevät luonnollisesti hieman turvatarkastuksia aikaisemmin.

– Arkipäivät ovat turvatarkastus- ja lähtöselvitysjonoissa vilkkaampia. Perjantai on ehkä viikon vilkkain päivä ja lauantai hiljaisin. Sunnuntaina korostuu erityisesti saapuva liikenne.

– Vuodenajat näkyvät jonojen pituudessa, kun on esimerkiksi kesälomia ja suomalaiset lähtevät paljon maailmalle. Alkukevät ja loppusyksy ovat rauhallisempia, tosin syyslomakausi ja pääsiäinen näkyvät aina lähtöauloissa vilkkautena.

Jos ihmispaljoutta haluaa välttää, lennot kannattaa pyrkiä valitsemaan ruuhkapiikkien ulkopuolelta.

– Meillä on kyllä tavoitteet pitää jonot maltillisina niin, että ruuhka-aikaankin jonotusaika turvatarkastukseen olisi maksimissaan 15 minuuttia. Hyvin vilkkaina päivinä jonotusaika voi hetkellisesti kuitenkin mennä sen ylikin.

– Ruuhkapiikkien ulkopuolella turvatarkastukseen pääsee ihan muutamassa minuutissa, joskus peräti ihan suoraan.

Pääseekö jonossa ohi, jos on vaarassa myöhästyä lennolta?

– Matkustajan kannattaa tietysti olla aktiivinen ja kysellä muilta matkustajilta, voisiko tiukan aikataulun takia päästä edelle, Koski toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat