Mainos

Näin turisteja huijataan Euroopassa – vältä varkaiden ansat!

Varas ei aina näytä roistolta – hyvin pukeutuneita bisnesmiehiäkin kannattaa varoa. Jos et halua hyvän lomatunnelman katoavan samaa kyytiä lompakon kanssa, opettele tunnistamaan smartertravel.comin listaamat riskitilanteet.

Nujakat tai erikoiset tapahtumat kadulla

Kun ihmisten huomio halutaan herpaannuttaa omista taskuista, ympärille järjestetään jotain toimintaa. Yleisessä hälinässä tai vaikkapa katuesitystä seuratessa kukkarosta kannattaa pitää erityisen tiukasti kiinni.

Varkaat järjestävät esimerkiksi dramaattisia "näytelmiä" keskellä katua. Mikä olisikaan helpompi kikka tyhjentää taskut kuin käyttää hyvännäköistä naista syöttinä? Tällaisissa katuperformansseissa "kauppiaan" kovaäänisesti myymälävarkaudesta syyttämä neito riisuu itsensä alusvaatteisilleen todistaakseen syyttömyytensä. Yleisön huomio on taatusti suunnattu muualle kuin omaan kukkaroon.

Taksimatkat

Taksinkuljettajilla on monenlaisia keinoja saada asiakkaalta todellista liksaa enemmän rahaa. Yksi niistä on väittää, ettei asiakas ole maksanut tarpeeksi – saatu seteli esimerkiksi pudotetaan lattialle ja nostetaan piilosta tilalle pienempi. Kuski voi myös laskuttaa arkipäivänä mittarin ilta- ja viikonlopputaksojen mukaan.

Huijatuksi tulemista voi välttää pyytämällä hotellin tai ravintolan henkilökuntaa tilaamaan taksin. Jos kuitenkin hyppäät kyytiin lennosta, valitse aina auto, jossa näkyy selvästi taksiyhtiön logo ja puhelinnumero. Vaadi myös, että kuski pitää mittarin juoksemassa. Jos se ei onnistu, sovi taksasta etukäteen.

Jos kuski vielä tästä kaikesta huolimatta vaatii kyydistä älyttömiä summia, jätä penkille kohtuulliseksi katsomasi rahamäärä ja poistu autosta.

Ihmisten pukeutuminen

Ensin huonot uutiset: ulkonäön perusteella on oikeastaan mahdotonta sen paremmin päätellä kuin olla päättelemättä ketään varkaaksi. Tärkeintä onkin ymmärtää, että varkaita voivat olla muutkin kuin ne epämääräisen hiipparin näköiset hyypiöt.

Viekkaimmat rahojen kärkkyjät liikkuvat matkailijoiden keskellä kuin liikemiehet konsanaan, puku päällä ja usein jotain virallisen näköistä kädessään kantaen. Toisaalta "kerjäläiset" ovat vielä harvemmin viattomia.

Uusi oivallus on soluttautua massaan pukeutumalla aivan tavalliseksi turistiksi. Garderoobiin kuuluvat asianmukaisesti vyölaukku, kamera ja jopa opaskirja.

Italiassa saatat joutua "turistipoliisin" pysäyttämäksi. Hän ehkä vilauttaa väärennettyä virkamerkkiään ja vaatii sitten tarkastaa lompakkosi väärennettyjen laskujen tai huumerahojen varalta. Rahojen katoamisen huomaat vasta valepoliisin poistuttua.

Älä liioin avaa ovea hotellihuoneellesi ilmestyville "hotellitarkastajille". Nämä roistot työskentelevät pareittain: kun ensimmäinen astuu sisään katselemaan paikkoja, toinen odottaa ulkopuolella. Huomiosi kiinnityttyä muualle toinen hiippailee vaivihkaa sisään ja pihistää arvoesineesi ja rahasi.

Käteisen käsittely

Ole varuillasi aina, kun käytät käteistä. Jos joku tarjoaa apuaan vaikka automaatin käytössä, kieltäydy – motiivina on vain ja ainoastaan selvittää PIN-koodisi. Jos automaatti syö kortin, etsi ohutta muovipalaa, josta näkyy kaistale ulospäin: nämä kortit nielevät viritelmät ovat rikollisten asentamia.

Kun maksat käteisellä, tarkista aina vaihtorahat. Esimerkiksi Italiassa ennen käytetty 500 liiran kolikko muistuttaa erehdyttävästi kahden euron serkkuaan, mutta on tietysti täysin arvoton.

Innokkaat apurit tai "tarkastajat"

Surullista kyllä – ole varuillasi aina, kun joku haluaa auttaa sinua. Juna-asemilla ystävälliset mies- tai naishenkilöt tarjoutuvat neuvomaan lipun ostamisessa automaatista, mutta todellisuudessa he haluavat vain päästä käsiksi rahoihisi.

Rooman rautatieasemalla liikkuu samaten virallisen näköisiä asemavirkailijoita, jotka kyllä kohteliaasti johdattavat matkalaisen omalle paikalleen junaan, mutta vaativat sitten "tippiä".

Ilman mainintaa minkäänlaisesta maksullisuudesta turisteille tyrkytetään kukkia ja vaikkapa kädestä ennustamista myös Espanjassa. Älä ota kukkia äläkä katsekontaktia. Kohtelias, mutta tiukka "no gracias" riittää.

Älä liioin mene Wienin turistinähtävyyksissä pyörivän, pitkään samettiviittaan pukeutuneen ja oopperaan lippuja kaupittelevan naisen halpaan. Taisitkin jo arvata – ne tiketit ovat väärennöksiä.

Lähde: www.smartertravel.com

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.