Mainos

Näin aprillipäivää vietetään maailmalla

Aprillipäivä on kaikkien kepposia rakastavien lempipäivä vuodessa. Silloin saa ihan luvan kanssa vitsailla perheenjäsenten, ystävien, työtovereiden ja muiden läheisten ihmisten kustannuksella.

Huomenna 1.4. vietetään taas aprillipäivää. Aprillipäivää sujuu pienten jekkujen merkeissä ympäri maailman, mutta tiesitkö, että kaikkialla lankaan mennyttä kepposen uhria ei lähetetä syömään silliä ja juomaan kuravettä? Hotellihintojen vertailusivusto Trivago kokosi yhteen eri paikkojen aprillipäivän perinteet.

Ranska

Ranskassa huhtikuun ensimmäistä päivää kutsutaan nimellä Poisson d’Avril eli suomennettuna aprillikala. Perinteen mukaan koululaiset piirtävät paperille kalan kuvia ja teippaavat niitä pahaa-aavistamattomien uhrien selkää. Päivään kuuluvat myös perinteiset aprillipilat. Joidenkin tietojen mukaan aprillipäivän juuret ovat juuri Ranskassa. Uuttavuotta juhlittiin 1500-luvun loppupuolelle asti huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Kun uudenvuoden viettäminen siirtyi uuden kalenterin myötä tammikuun ensimmäiselle päivälle, monet ranskalaiset eivät halunneet muuttaa tapojaan, tai eivät olleet tietoisia kalenterin vaihtumisesta. Heitä alettiin kiusoitella asiasta, ja aprillipäivän sanotaan saaneen alkunsa tästä.

Italia

Myös Italiassa aprillipäivän viettoon liittyy aprillikala eli paikallisten kesken Pesce d’Aprile. Ranskalaisten koululaisten tapaan italialaiset lapset teippailevat toistensa selkiin paperikaloja. Aikuisten keskuudessa päivään kuuluvat perinteiset aprillipilat. Onnistuneen kepposen päälle italialaiset nauravat ja huudahtavat ”Pesce d’Aprile!”.

Yhdysvallat

Aprillipäivän viettäminen rantautui Yhdysvaltoihin englantilaisten siirtolaisten myötä. Yhdysvalloissa huhtikuun ensimmäisen päivän perinteet ovat suurilta osin suomalaisille tuttuja. Ihmiset koittavat saada toisiaan menemään lankaan keksimällä toinen toistaan naurettavampia tarinoita, joille ei ole mitään pohjaa todellisuudessa. Rapakon takana ketään ei kuitenkaan kehoteta syömään silliä tai juomaan kuravettä. Jekun onnistuttua amerikkalaiset huutavat ”April fools!” eli aprillipäivän hölmö.

Skotlanti

Vaikka ihmiset ympäri maailman rakastavat pienten kepposten tekemistä aprillipäivänä, skotlantilainen aprillipäivän perinne on aivan omaa luokkaansa. Skotlannissa aprillipäivää nimittäin vietetään yhden päivän sijasta kahtena päivänä. Ennen vanhaan aprillipäivä tunnettiin Skotlannissa nimellä Hunt-the-Gowk Day. Tapana oli lähettää kepposen uhri viemään muka tärkeää viestiä tai suorittamaan tärkeää tehtävää. Toinen päivä on nimeltään Taily Day. Vitsikkäät skotit teippaavat tuolloin toistensa selkään lappuja, joissa lukee ”Kick me” eli ”Potkaise minua”.

Tanska

Tanskassa aprillipäivää juhlitaan huhtikuun ensimmäisenä päivänä pitkälti samaan tapaan kuin Suomessa. Tämän lisäksi vanhan kansan mukaan tanskalaisilla on lupa pilailla toistensa kustannuksella myös toukokuun ensimmäisenä päivänä. Toukokuun ensimmäisenä päivänä lankaan mennyttä kutsutaan perinteisesti nimellä Majkat eli toukokuun kissa. Nimi tulee ilmeisesti vanhasta tanskalaisesta uskomuksesta, jonka mukaan toukokuussa syntyneiden kissojen näkö on huono, eivätkä ne saa hiiriä kiinni. Hiiret siis jekuttavat kissa-parkoja.

Espanja

Espanjassa aprillipilojen kaltaisia kepposia tehdään joulukuun 28. päivä, jolloin vietetään viattomien lasten päivää, espanjaksi Día de los Santos Inocentes. Päivän juuret liittyvät kristinuskoon, ja sen tarkoituksena on muistaa niitä alle kaksivuotiaita poikalapsia, jotka kuningas Herodes Raamatun mukaan määräsi surmattaviksi päästäkseen eroon syntyneestä Messiaasta. Nykyään päivä tunnetaan Espanjassa aprillipilojen kaltaisista jekuista (esp. inocentadas), joita ihmiset tekevät toisilleen. Espanjan lisäksi perinne on levinnyt myös Latinalaisen Amerikan maihin.

Lähde: Trivago

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.