Mainos

Naimisiin kuolleen miehen kanssa ja muut oudot avioliitot

Tosirakkaus voi leimahtaa milloin vain, ja näissä tapauksissa myös minkä kanssa vain. Lue oudoimmista parisuhteista maailmalta.

Erika La Tour Eiffel, 37, on ollut aikaisemminkin rakastunut erilaisiin esineisiin. Hän on muun muassa kertonut harrastaneensa fyysistä kanssakäymistä Berliinin muurin palasen kanssa, joka hänellä on kotonaan. Erikan tosirakkaus on kuitenkin Eiffel-torni, jonka kanssa hän on solminut suhteen. Nainen on muuttanut sukunimensäkin "puolisonsa" mukaan.

39-vuotias kiinalainen Liu Ye meni puolestaan naimisiin itsensä kanssa sadan läsnäolijan todistaessa tapahtumaa. Liu kieltää olevansa homo.

– On olemassa monia syitä, miksi nain itseni. Suurimmaksi osaksi ilmaistakseni epätyytyväisyyteni todellisuutta kohtaan, Liu on sanonut.

– Tämä liitto tekee minusta taas kokonaisen.

Ruotsalaisnainen yli 30 vuotta naimisissa Berliinin muurin kanssa

Eija-Riitta Berliner-Mauer, 54, meni naimisiin Berliinin muurin kanssa vuonna 1979. Rouva Berliner-Mauer rakastui muuriin 7-vuotiaana nähtyään sen ensi kerran televisiossa. Nainen alkoi kerätä valokuvia muurista ja säästää rahaa vierailuja varten. Kuudennella vierailullaan vuonna 1979, hän solmi avioliiton muurin kanssa. Eija-Riitta järkyttyi muurin murtumisesta vuonna 1989 niin kovin, ettei ole sen jälkeen käynyt muurilla.

Japanilaismies joka tunnetaan nimellä Sa19000, meni naimisiin Nintendo DS -videopelin hahmon Nene Anegtasakin kanssa. Seremonia tapahtui Guamissa, jossa on laillista mennä naimisiin, ei pelkästään elottomien, vaan myös mielikuvituksellisten objektien kanssa. Miehen vaimoparka on jumissa Nintendo DSi LL/XL -pelissä ja suhteessa, josta hänellä ei voi olla harmaintakaan hajua.

Nainen nai kuolleen poikaystävänsä

Magali Jaskiewicz ja Jonathan George olivat suunnitelleet menevänsä naimisiin marraskuussa 2008, mutta sulhanen menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa kaksi päivää ennen häitä.

Neiti Jaskiewitz, 32, käytti hyödykseen pykälän Ranskan siviililaista, joka sallii kuolemanjälkeisen avioliiton solmimisen. Solmiminen onnistuu sillä edellytyksellä, että kaikki häämuodollisuudet kuten päivämäärän sopiminen, oli saatu päätökseen ennen kumppanin kuolemaa.

Nainen pystyi todistamaan virkamiehille, että hän ja George olivat asuneet yhdessä vuodesta 2004 lähtien ja että heillä oli yhteinen pankkitili. Hän myös toimitti kuvan hääpuvustaan, jonka oli ostanut alkuperäisiä häitä varten. Ranskan sisäministeriön virkamiesten mukaan Ranskassa solmitaan vuosittain noin kymmenen kuolemanjälkeistä avioliittoa.

Tosirakkaudella on monia muotoja. Eräässä tapauksessa korealaismies rakastui ja lopulta meni naimisiin suuren tyynyn kanssa, johon on painettu naisen kuva. Dakimakura on suuri, halattava japanilainen tyyny, johon painetaan animehahmon kuva. 28-vuotiaan Leen ja tyynyyn häätilaisuus uutisoitiin laajalti paikallisissa medioissa.

Nainen meni naimisiin käärmeen kanssa

Nainen, jonka kerrottiin olevan rakastunut käärmeeseen, avioitui matelijan kanssa hindurituaalein Atalan kylässä Orissa Khurdan alueella. Naisen ja käärmeen epätavallinen avioliitto solmittiin vuonna 2006.

– Vaikka käärmeet eivät voi puhua eivätkä ymmärtää, me kommunikoimme hyvin erityisellä tavalla. Joka kerta kun laitan maitoa muurahaispesän päälle, käärme tulee ja juo sen, on "aviovaimo" Bimbala Das sanonut.

Edward Smith sen sijaan asuu "tyttöystävänsä" eli valkoisen Vokswagen Beetle auton kanssa. Auton nimi on Vanilla. Smith harrasti seksiä auton kanssa ensimmäisen kerran ollessaan 15-vuotias, ja kertoo ettei ole koskaan ollut ihastunut mieheen tai naiseen. Miehellä on ollut aikaisempia suhteita autoihin, ja hän kertoo harrastaneensa seksiä noin 1000 auton kanssa. Mies oli pitkään hiljaa fetissistään, mutta on antanut ainakin yhden haastattelun yhdysvaltalaista dokumenttia varten.

Lähde: www.oddee.com

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.