Mainos

Näe ja koe erilainen Turku

Ota Markku Heikkilän vinkit talteen ja lähde erilaiselle Turku-kierrokselle!

Visiitille vankilaan

Tyhjillään olevaan Kakolan vankilaan on mahdollista mennä tänä syksynä visiitille. Siellä järjestetään yleisökierroksia, joissa pääsee aina vankityrmiin asti. Opas kertoo samalla tarinoita. Slogan voisi olla "Tule Turkuun, pääset vankilaan!"

Turun rikoshistoriahan on suuri ja laaja. Turun linna oli Suomen ensimmäinen valtakunnallinen vankila. Tästä tulee sanonta "joutua linnaan".

Turun entinen Myllysilta

Olematon silta, huokausten silta, on suuri siltatyömaa keskellä kaupunkia. Jos haluaa nähdä ison liikennemotin, kannattaa mennä sinne.

Sillasta on tullut turkulaisten keskuudessa suosittu nähtävyys. Paikalliset käyvät katsomassa, mitä tänään on saatu aikaiseksi. Työmaata pääsee kohtalaisen lähelle jokirantaa pitkin kävelemällä.

Lähikioskeissa myydään sillanromahduskahvia, ja matkamuistomyymälästä voi ostaa sillankappaleita. Vähän niin kuin Berliinin muuri!

Ravintolalaivat

Turussa käyntiin kuuluu olennaisena ravintolalaivaseikkailu. Ensimmäinen laiva on niinkin nuori kuin 20 vuotta. Sitten tuli valtava buumi, ja laivoja on putkahdellut yhä enemmän.

Ravintolalaivoissa voi jopa suorittaa Aurajoen maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinnot yliopistolaisten toimesta. Tämä on tosin hengenvaarallista, emmekä suosittele sitä kenellekään.

Toki laivoista saa kahviakin. Joukossa on lisäksi muutama ihan kelvollinen ruokaravintola.

Kummalliset kapakat

Turussa voi laivojen ohella juoda oluensa pankissa, koulussa, apteekissa ja vessassa. Vanhat arvorakennukset on muutettu kapakoiksi, ja ne ovat suosittuja turkulaisten keskuudessa.

Apteekki on myös Reijo Mäen dekkareissa keskeinen tapahtumapaikka.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.