Merimieskirkko auttaa Lontoossa: Au pairit voidaan ajaa jopa yhdessä päivässä perheistä ulos

Lontoon suomalainen merimieskirkko on koonnut kaupungissa asuvat suomalaiset yhteen jo yli 130 vuoden ajan. Kirkon johtaja, pastori Teemu Hälli kertoo Studio55.fille kirkon toiminnasta. Muun muassa perheistä äkillisesti häädetyt au pairit saavat heiltä apua.

Äidinkieli on tärkeä osa ihmisen identiteettiä myös ulkomailla asuessa. Pastori Teemu Hälli näkee tämän päivittäisessä työssään.

− Ihminen haluaa kokea kirkolliset toimitukset omalla äidinkielellään. Kirkollinen läsnäolo on tärkeä osa omia juuria. Erityisen tärkeitä ovat vanhat, perinteiset virret, joita on aikanaan laulettu Suomessa koulussa, Hälli kertoo.

Moni suomalainen, suomalais-brittiläinen tai muu kansainvälinen pari haluaa lapsen kastamisen suhteen tuoda äidinkielen osaksi toimitusta. Vihkipareja merimieskirkossa käy kolmisenkymmentä vuosittain. Tyypillinen tapaus on Suomesta häitä karkuun lähtevä hääpari, joka haluaa pienen, intiimin toimituksen.

− Myös hautajaisia alkaa tulla yhä enemmän, kun paikallinen siirtokunta ikääntyy, Hälli lisää.

Koelöylyt kirkolla

Kirkollisten toimitusten ohella merimieskirkolla on tärkeä sosiaalinen rooli Lontoossa asuvien suomalaisten keskuudessa.

25 äitiä lapsineen kokoontuu viikoittain palleropiiriin, jossa lauletaan suomalaisia lastenlauluja ja tutustutaan muihin suomalaisiin äiteihin. Urheilun ystävät tapaavat säännöllisesti jalkapallon merkeissä. Kesällä pelataan pesäpalloa.

Kirkolta löytyy myös supisuomalainen sauna, joka lämpiää lähes päivittäin.

− Täällä tapaa vanhoja brittimiehiä, jotka kertovat tutustuneensa merimieskirkolla ensimmäistä kertaa saunaan. Sitten kun mentiin appivanhempien luo näytille, sauna ei tullut niin kauhistuksena, Hälli kertoo.

Merimieskirkko sijaitsee keskellä brittiläistä lähiötä. Pyyhe lanteilla verannalla vilvoittelevat saunojat herättävät toisinaan paikallisissa kulmakarvojen nostelua.

− Luulen, että alastomuus saunomisen suhteen vaatii ulkomaalaisille totuttautumista. Tosin yksi uskollisimmista saunojistamme on syntyjään intialainen.

Majoitusta hätätilanteeseen

Merimieskirkon henkilökuntaan kuuluu sosiaalityöntekijä, jonka tehtävä on auttaa Isossa-Britanniassa pulaan joutuneita suomalaisia. Kirkko tarjoaa tarpeen tullen muun muassa hätämajoitusta. Siihen turvautuvat erityisesti Lontoossa työskentelevät nuoret au pairit.

− Harvalla heistä on mitään sopimusta. Heidät voidaan ajaa jopa yhdessä päivässä perheistä ulos. Tällaisessa tilanteessa he voivat tulla majoittumaan kirkolle muutamaksi päiväksi, Hälli kertoo.

Ilmainen majoituslaitos kirkko ei kuitenkaan ole. Kun akuutti hätä on ohi, on majoittujan aika jatkaa eteenpäin.

Ihmiset ovat tottuneet hakemaan apua kirkolta myös muissa ongelmissa. Muun muassa ryöstötapauksissa kirkko tarjoaa auttavan käden yhteistyössä konsulaatin kanssa.

− Suurimmat hädät ovat aika samanlaisia kuin Suomen päässä. Ihmiset ovat yksinäisiä ja kaipaavat seuraa. Diakonimme käy katsomassa vanhoja ihmisiä heidän kodeissaan. Teemme myös sairaalakäyntejä ja ylläpidämme vapaaehtoisten ystäväverkostoa, Hälli kertoo.

Älä hyppää tyhjän päälle

Laman vaikutukset näkyvät myös merimieskirkon kävijöissä. Tietynlainen epävarmuus värittää ilmapiiriä.

− Täällä näkee välillä ihmisiä, joilta on loppu sekä rahat että halu yrittää. Tänne tullaan kuin turvapaikkaan. Saa rentoutua ja tarvittaessa katon päälle muutamaksi yöksi.

Hälli muistuttaa, ettei vieraaseen maahan kannata muuttaa suin päin vailla kunnollista suunnitelmaa.

− Toisinaan törmäämme tapauksiin, joissa ihmiset ovat vain lähteet Suomesta ja kuvitelleet, että Lontoossa kaikki on hienompaa. Sitten tänne tullaan niin, ettei ole työpaikkaa eikä asuntoa. Lontoo on aika kallis kaupunki asua. Ystävien kärsivällisyys voi jossain vaiheessa loppua, Hälli muistuttaa.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat